Maria tuudittaa käsivarsillaan kuollutta kristusta ja katsoo tämän haavoja. 1300-luvun kristitty katsoo pietá-veistosta ja eläytyy Raamatun kertomukseen tunteiden ja mielikuvituksen tasolla. Kärsimys yhdistää äidin, pojan ja katsojan. Kohtaus herättää myötätuntoa ja katumusta, mutta vuolaasti virtaava veri muistuttaa myös eukaristian riemusta. Toisen aikakauden ihmiset näkevät ja kokevat veistoksen ehkä toisin.
Kristinuskon historia on tunteiden, aistimusten ja kokemuksellisuuden historiaa. Jo ajatus inkarnaatiosta nosti ruumiillisen kokemuksen kristillisen ihmiskuvan keskiöön, eikä esimerkiksi hyveitä ja paheita, syntiä ja kääntymistä voi käsitellä tunteista erillään. Toisaalta uskonelämän muodot, kuten liturgia ja kirkkotaide, saavat merkityksensä siitä kontekstista – paitsi teologisesta, myös tilallisesta ja kehollisesta – jossa ne koetaan.
Käsillä oleva teos kurottaa 300-luvun Egyptin erämaasta 1800-luvun savupirtin hämärissä lukeviin suomalaisiin, keskiajan Islannista nykyajan laulutyöpajoihin.