Simone de Beauvoir on ollut pitkään tunnettu pikemminkin romaaneistaan ja muistelmateoksistaan kuin filosofiastaan. Viime vuosina Beauvoirin filosofista esseistiikkaa on kuitenkin ryhdytty tutkimaan tarkemmin, ja se on innoittanut uutta feminististä filosofiaa. Teoksessaan Moniselitteisyyden etiikka Beauvoir hahmottelee eksistentialistista etiikkaa, jossa näkyy vaikutteita Kierkegaardilta, Sartrelta ja Hegeliltä. Tekstin suomennos yhtäältä vahvistaa kuvaa Beauvoirista filosofina sekä naisten tekemän filosofian perinnettä ylipäänsä ja toisaalta herättää lukijan pohtimaan ihmisenä olemisen peruskysymyksiä: Miten toimia? Miten oikeutan toimintani? Mikä on suhteeni toisiin ihmisiin? Miten elää autenttisesti? Millä tavalla maailmaa tulisi muuttaa? Tässä mielessä teoksen merkitys on siis ajaton ja yleisinhimillinen. Vaikka teksti onkin käsitteellisesti vaativa, Beauvoirin selkeä ja provokatiivinen tyyli tempaa lukijan helposti mukaansa.
Moniselitteisyyden etiikka on Beauvoirin moraalifilosofinen pääteos. Hän kirjoitti teoksensa puolustaakseen eksistentialistista filosofiaa, joka oli 1940-luvun puolivälissä ankaran kritiikin kohteena. Beauvoirin mukaan eksistentialismi pyrkii totuudellisuuteen, sillä se hyväksyy ihmisen osan moniselitteisyyden, kun taas useimmat muut ajatussuuntaukset pyrkivät häivyttämään ihmisen ristiriitaisen kohtalon. Ihmisen osan moniselitteisyys merkitsee sitä, että hän niin subjekti kuin objektikin, maailman tiedostaja ja osa maailmaa, ainutkertainen, vapaa yksilö ja osa yhteisöä, kuolevainen ja kuolevaisuutensa tiedostava olento. Ihminen kykenee hirveyksiin, mutta myös moraalisuuteen. Moraalisuus edellyttää kuitenkin sitä, että toiminnan eettisyyttä ja päämäärien ja keinojen suhdetta arvioidaan jatkuvasti. Autenttinen ihminen ei voi heittäytyä sen varaan, että kerran oikeaksi todettu päämäärä oikeuttaa kaikki mahdolliset keinot sen saavuttamiseksi.
Etiikan tehtävänä ei Beauvoirin katsannossa olekaan antaa selviä toimintaohjeita. Se voi kuitenkin tarjota menetelmän: subjektin on pohdittava, mikä tekee hänen hankkeistaan toteuttamisen arvoisia. Inhimillinen toiminta pitää sisällään moraalisen epäonnistumisen mahdollisuuden, mutta etiikan kannalta tämä tilanne onkin väistämätön. Jos ihminen ei voisi erehtyä, hän olisi jumalallinen eikä tarvitsisi etiikkaa.
Beauvoir ei pyrkinyt rakentamaan suurta filosofista järjestelmää; sen sijaan hänen analyysinsä arkisten asenteiden ja filosofisten ongelmien suhteesta ovat kaikessa selkeydessään ja terävyydessään kiehtovaa, mukaansatempaavaa luettavaa. Beauvoirin subjekti ei ole koskaan abstraktiin maailmaan vetäytyvä ajattelija, vaan lihaa ja verta - ja silti myös ajatusta. Aikamme filosofiassa ruumiillisuus on noussut merkittäväksi kysymykseksi, joten Beauvoirin filosofia on tästäkin syystä erityisen ajankohtaista juuri nyt.
Alkuteos Pour une morale de l'ambiguité on julkaistu vuonna 1947.
