Suomalaisten suhtautumisessa ravintolaan on ollut jotakin poikkeavaa muihin eurooppalaisiin verrattuna. Ravintola on paikka, jota on pelätty, jonne on haluttu, jonne on päästy tai jonne ei ole päästetty. Merja Sillanpää selvittää tutkimuksessaan, mitkä tekijät vaikuttivat suomalaisen ravintolan ominaispiirteiden syntyyn 1900-luvulla. Tutkimuksen taustana on eurooppalaisen ravintolan kukoistuskausi eli belle epoquen aika 1871-1914. Tutkimus päättyy vuoteen 1991, jonka jälkeen suomalainen ravintolaelinkeino siirtyi uuteen kehitysvaiheeseen.
Sillanpää selvittää, miten suomalainen ravintolaelinkeino joutui 1900-luvun alun jälkeen yhä tiukempaan säännöstelyyn. Periaatteessa kieltolain olisi pitänyt lopettaa ravintolaan liitetyt alkoholiongelmat, mutta todellisuudessa näin ei käynyt. Kieltolain jälkeen ravintola joutui Alkoholiliikkeen tiukkaan säännöstelyyn. Suomalaisille on syötetty ravintoloissa pakkovoileipiä, baarit ovat olleet kiellettyjä, tanssi on ollut kiellettyä. Väärissä vaatteissa ravintoloihin ei ole päässyt. Ravintolat haluttiin nähdä aina 1960-luvulle saakka kansan tapakouluina. Vasta 1960-luvulta lähtien niihin on vähitellen tullut yhä enemmän vapautta. 1980-luvun loppupuolella ravintolaelinkeino vapautui säännöstelystä periaatteessa kokonaan. Uudesta vapaudesta ravintolaelinkeino joutui kuitenkin suureen lamaan 1990-luvun alussa.
Merja Sillanpään teos on ensimmäinen laaja tutkimus suomalaisen ravintolan taustoista ja kehityksestä.