Silja Rantasen tohtorin tutkinnon opinnäyte on Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtorikoulutuksen ensimmäinen puhtaasti teoreettinen tutkimus. Merkittävän tuotantonsa sijaan Rantanen analysoi tutkimuksessaan laajasti muiden nykytaiteilijoiden teoksia solmien myös yhteyksiä modernin ja nykytaiteen teosten muotoratkaisujen välille.

Rantasen uraauurtava tutkimustyö avaa monipuolisen näkökulman sommittelun merkitykseen nykytaiteessa. Rantanen lähtee tutkimuksessaan liikkeelle huomiosta, että teosten muotoon on kiinnitetty vuosikausien ajan taiteen tutkimuksessa tuskin lainkaan huomiota ja taiteellisen sommittelun merkitys saatetaan nykyään jopa kieltää toteamalla, että käsitteellisillä taideteoksilla ei ole muotokieltä. Kuten Rantanen vakuuttavasti osoittaa, 1900-luvun alussa luotu formalistinen teoria on todettu vanhentuneeksi, mutta sen kritiikistä ei ole kasvanut uutta, nykyaikaisempaa näkemystä muodon merkityksestä taiteessa. Rantanen lähtee tarkastelussaan oletuksesta, että nykytaiteen lajityypit eli teosmuodot perustuvat tästä huolimatta edelleen muotoratkaisuille - jopa se, mitä kutsutaan muodottomuudeksi.