Yrjö Pyyhtiä oli 17-vuotias, kun talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939. Hän kuului suojeluskuntaan ja mieli rintamalle. Sinne hän olisi päässyt samana päivänä, kun aselepo astui voimaan - 13. maaliskuuta 1940.

Jatkosodan alussa Pyyhtiä toimi taistelulähettinä tykistön ja jalkaväen välillä. Tie eteni kohti Sortavalaa läpi rajujen taisteluiden. Sissiretkellä Vodlajoelle suomalaiset hiihtivät vihollisen ansaan. Kornetti Teppo Hirvi-Kunnas hakkautui kuoliaaksi konekivääritulessa ja nimitettiin postuumisti Mannerheim-ristin ritariksi. Vain harva pelastui, Pyyhtiä oli heistä yksi.

Kesällä 1942 Pyyhtiä näki yksikkönsä ilmoitustaululla viralliselta näyttävän paperin. Siinä etsittiin 200 vapaaehtoista Saksan itärintamalle suomalaisen SS-pataljoonan vahvistukseksi. Pyyhtiä anoi ja pääsi Saksan asevoimiin. Lyhyen koulutuskauden jälkeen uudet tulokkaat heitettiin etulinjaan aina Kaukasukselle saakka.

Kaukasuksella, Tsikolan kylässä käytiin raju taistelu. Pyyhtiä ja aseveli Kalevi Könönen palkittiin I ja II luokan Rautaristeillä sekä siihen lisättävillä kultaisilla soljilla, jollaisia ei ennen heitä ollut jaettu, eikä tultaisi jakamaan yhdellekään suomalaiselle.

Seppo Porvalin 31. teos Rautaristi kertoo elävästi nuoren miehen matkasta maanpäälliseen helvettiin ja takaisin, ja uudelleen Suomen rintamalle. Aseveli Könönen kaatui Karjalan kannaksella juhannuksena 1944, mutta Pyyhtiä jatkoi etulinjassa aina katkeraan rauhan tuloon saakka, jonka jälkeen entisiä SS-miehiä ei hyvällä silmällä katsottu.