Hävittäjä-ässä, kapteeni Olli Puhakka pudotti käymissään ilmataisteluissa kaksi venäläistä konetta ampumatta itse ainuttakaan laukausta, kaikkiaan hän ampui alas 42 viholliskonetta. Lentomestari Viljo Salminen maalautti pommikoneensa kylkeen Pataässän, joka tarkoittaa yleensä kuolemaa. ”Mutta ei minulle”, Salminen täsmensi. Majuri Eino Luukkanen johti laivuettaan ilmasta ja saavutti 56 ilmavoittoa. Sotien jälkeen hänet tuomittiin vankilaan vakoilusta vieraan vallan eli Ruotsin hyväksi. Pommituslentäjä, kapteeni Tauno Iisalo ei saanut naarmuakaan sota-aikana, mutta menehtyi lentoturmassa kohta rauhanteon jälkeen.

Jokaisen heistä ylipäällikkö, Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim nimitti sota-aikana ritarikseen, kaksi heistä toistamiseen: ässien ässät, lentomestari Illu Juutilaisen ja kapteeni Hans Windin. Juutilaiselle ilmavoittoja kertyi 94 1/6 ja Windille 75. Prosentuaalisesti määrä on melkoinen, kun kaikista 191 ritarista toiskertaisiksi nimitettiin ainoastaan neljä henkilöä. Kaikkiaan Ilmavoimien valiotaistelijoista Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin 19 lentäjää.

Luonnollisesti hävittäjä-ässät olivat pääosassa, heistä ritareiksi nimitettiin 11 lentäjää. Mutta myös muut huomioitiin: pommituslentäjille ristejä jaettiin viisi, tiedustelulentäjille kaksi ja merilentäjille yksi. Viimeksi mainittu oli kapteeni Birger Ek, joka vanhalla ja myös vanhentuneella venäläisellä sotasaaliskoneella upotti syvyyspommein useita vihollisen sukellusveneitä.

Sotavuosina sankarikuoleman sai neljä ritarilentäjää.

Nämä miehet olivat kirjaimellisesti Mannerheimin ässiä. Tämä kirja kertoo heistä; ei yksin mitä tapahtui sota-aikana, vaan myös sen jälkeen.