Selim Lemström (1838-1904) liittyy Suomen 1800-luvun geofysiikan tutkimuksen suurponnistukseen, joka oli osallistuminen Ensimmäiseen kansainväliseen Polaarivuoteen 1882-1883. Hankkeeseen osallistui 12 valtiota, joista Suomi oli yhtenä virallisena edustajana vaikka kuuluikin tuolloin Venäjän keisarikuntaan.

Polaarivuoden aikana pystytettiin 14 miehitettyä havaintoasemaa napaseuduille. Yksi asemista oli Sodankylässä, missä toimi täysimittainen magneettis-meteorologinen observatorio 1882 - 1883 ja lisäksi käytössä oli apuasema Ivalon Kultalassa aina vuoteen 1884.

Kaikkiaan Ensimmäinen Polaarivuosi oli 1800-luvun laajin kansainvälinen tiedehanke. Siihen osallistui noin 1000 tiedemiestä.

Suomen osanotto Polaarivuoden ohjelmaan oli paljolti Lemströmin ansiota. Hänellä oli hyvät suhteet valtiovaltaan ja laaja kansainvälinen tutkijaverkosto käytössään. Suomen Polaarivuoden ohjelmaan osallistui 6 henkilöä täydellä työpanoksella. Kustannukset olivat nykyrahassa noin 300 000 euroa.

Polaarivuoden aikana Sodankylässä tehtiin yli 300 000 havaintoa erilaisista meteorologista kohteista, magneettikentän vaihteluista, ilmasähköstä ja revontulista. Havainto- ja tutkimustoimintaa johti Lemström Helsingin yliopistosta yhdessä Suomen Tiedeseuran Meteorologisen Päälaitoksen (nyk. Ilmatieteen laitos) kanssa. Laaja havaintomateriaali julkaistiin neljänä niteenä 1890-luvulla.

Polaarivuoden geofysikaalisilla mittauksilla oli suuri tieteellinen merkitys 1800-luvun tiedeyhteisölle. Aineisto on edelleenkin käyttökelpoista ja niitä on siirretty paljolti sähköiseen muotoon tutkimuskäyttöön.

Polaarivuoden saavutukset olivat alan tutkimuksen kannalta erittäin merkityksellisiä. Ne laajensivat olennaisesti ilmatieteellisten ja geofysikaalisten observatoriomittausten aluetta Helsingin observatorion ulkopuolelle. Suomi tuli tunnetuksi alan kansainvälisessä tiedeyhteisössä Venäjän observatorio-organisaatioista riippumattomana itsenäisenä toimijana.