Arkkitehtuurihistoriallinen tutkimukseni kuvaa ensinnä ilmanvaihtoteknologian integrointia moderniin arkkitehtuurin 1950-luvun vaihteessa ja toiseksi arkkitehdin muuttuvaa ammattikuvaa ja yhteistyötä LVI-insinöörien uudehkon ammattiprofession kanssa. Kolmas juonne on nykyisen ”ilmastointikulttuurimme” kritiikki. Sisäilman tarkan laadun hallinnan perusteluina ovat työtehokkuus, viihtyisyys ja mukavuus, terveellisyys ja lämmön talteenotolla toteutettu energiatehokkuus. Ilmastointi onkin osaltaan pidentänyt keskimääräistä elinikää. Toiminta ei kuitenkaan ole kestävän kehityksen mukaista, vaan on johtanut ilmastonmuutosta kiihdyttävään energian kulutuksen jatkuvaan lisääntymiseen.

Vertailen kahta Helsinkiin 1949–1952 rakennettua pääkonttoria: Teollisuuskeskus Oy, Eteläranta 10, arkkitehdit Viljo Rewell ja Keijo Petäjä sekä Imatran Voima Oy, Voimatalo, Malminkatu 16, arkkitehti Aarne Ervi.