Nämä runot nostavat Louhen syvistä vesistä
toisena, toisenlaisena
hyvinkin toisen nimisenä.

Seija Helander (aiemmin Vilén) julkaisi vuonna 2012 romaanin Pohjan akka, joka kertoo myyttisestä Louhesta, muistisairaudesta ja vapauden menettämisen pelosta. Nyt Helander tarttuu lyyrisen romaaninsa kalevalaisiin aiheisiin uudestaan, tällä kertaa runomuodossa.

Osa Pohjan akan runoista on nostettu kokoelmaan suoraan romaanin sivuilta, osa on uutta säettä. Lukija tutustuu Pohjan akan tarinaan uusin silmin ja korvin kuunnellen.

silti kosketin, en kadonnut
helisin, en hävinnyt

***

Kirjailijan vuonna 2012 ilmestyneestä Pohjan akasta sanottua:

Kirjan kieli on intiimiä, soljuvaa, julmaa ja alkukantaista – Kalevalaa naisvoimalla kerrottuna. Siinä kiteytyy kaikkien menneiden sukupolvien naisten sitkeys ja voima, joka saa syvyyttä nykyhetkeen solmittuna. Jossain vaiheessa teksti sai jopa ihoni kananlihalle. Nykyhetken kerronta on julmaa toisella tavalla. Se kertoo niin paljastavasti ihmisen voimattomuuden vanhuuden edessä.
(Marjis, Kirjamielellä kirjablogi)

Vilén ei kirjoita kalevalamittaa, mutta kuolemaa lähestyvän ja asioita sekoittavan Louhen tajunnanvirta on silkkaa runoutta: ”Mihin katosivat sanat? Milloin aloin vastailla ajatuksilla ja sekoittaa käsiä, jalkoja? Haapa huojuva ontelotyvi, toukka syönyt sydämen, mato maannut juuret. Puun lavassa kuoleman korppi.”
(Ina Ruokolainen, Keskisuomalainen)

***

MUUT TEOKSET:

Romaanit:

Pohjan akka (2012)
Mangopuun alla (2010)

Lastenkirjat:
Taunon ja Nellin evakkomatka (syksy 2017)

Muut:
Kotikenttäetu (syksy 2017)
Onnellinen urheilija. Lapsen kasvu urheilijaksi (2015)
Sormet sahramissa. Ruokaa ja kirjoja Intiasta (2011)