Väitös ympäristöpolitiikan alalta Väittelijä: FM Nora Schuurman Väitösaika ja -paikka: perjantaina 23.3., kello 13.00, M100, Metria, Joensuun kampus

Sitä mukaa, kun ratsastuksen suosio harrastuksena on kasvanut, on myös hevosten määrä lisääntynyt voimakkaasti ja hevosten pito vapaa-ajan tarkoituksissa yleistynyt. Samalla on herännyt keskustelu hevosten hyvinvoinnista, mikä heijastaa laajempaa yhteiskunnallista kiinnostusta eläinten pidon ongelmia kohtaan. Filosofian maisteri Nora Schuurman on väitöstutkimuksessaan tarkastellut hevosiin ja hevosten hyvinvointiin liittyviä käsityksiä ja tulkintoja nykyisessä ratsuhevosten pidon kulttuurissa. Tutkimusaineistona on käytetty haastatteluja, aikakauslehtiartikkeleita ja internet-keskusteluja. Schuurmanin tutkimus liittyy laajempaan ihmisen ja eläinten suhteita ja niissä tapahtuneita muutoksia koskevaan yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa eläinten hyvinvointiin suhtautumisesta ja niistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista tekijöistä, jotka lopulta vaikuttavat myös eläinten pidon käytäntöihin.

Tutkimuksen perusteella se, mitä hevosen hyvinvoinnilla tarkoitetaan ja mitä sen hyväksi tehdään, riippuu siitä, millaisena eläimenä hevonen ymmärretään. Hevonen mielletään tyypillisesti eräänlaiseksi luonnon ja kulttuurin väliseksi hybridiksi, jonka asema poikkeaa sekä tuotantoeläimistä että lemmikeistä. Tämän käsityksen mukaan hevosen tehtävä on palvella ihmistä, joka vastavuoroisesti pitää huolta hevosesta ja sen hyvinvoinnista. Hevoseen voidaan suhtautua tunteellisesti, mutta keskeisintä on kuitenkin sen ihmiselle tuottama hyöty. Nykyisessä hevoskulttuurissa hevonen voidaan myös ymmärtää ensisijaisesti osaksi luontoa, jolloin sitä verrataan luonnonvaraisiin eläimiin ja sen lajityypillisiin ominaisuuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Hevosen elämä pyritään tällöin järjestämään niin luonnonmukaiseksi kuin se on kotieläimelle mahdollista. Erona hybriditulkinnan ja luontoa korostavan tulkinnan välillä on, nähdäänkö luonto hevoselle hyödyllisenä vai pikemminkin riskinä sen hyvinvoinnille.

Hevosten pitoon liittyvissä keskusteluissa viitataan usein myös hevosen inhimillistämiseen. Hevosta inhimillistettäessä hevosen tarpeita verrataan herkästi ihmisen tarpeisiin, etenkin jos inhimillistäminen on hyvin suoraviivaista. Inhimillistämisenä saatetaan kuitenkin pitää myös hevosen omistajan pyrkimystä kuvata sanallisesti hevostaan ja sen hyvinvointia koskevaa hiljaista tietoa, jolle ei ole muuta ilmaisukeinoa. Hiljainen tieto ja hevosen lukeminen ovat hevosen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä taitoja, jotta esimerkiksi alkavat sairaudet tai käyttäytymishäiriöt voidaan tunnistaa. Tähän pitäisi kiinnittää huomiota myös uusien, tukea tarvitsevien hevosenomistajien kohdalla.

Hevosten pidon yleistyessä erilaisten asiantuntijoiden, kuten tallinpitäjien ja valmentajien merkitys on korostunut. Uusien hevosenomistajien on usein vaikea arvioida, kykenevätkö heidän käyttämänsä asiantuntijat lukemaan hevosta oikein ja tulkitsemaan sitä tilanteen vaatimalla tavalla. Ristiriitoja syntyy, jos omistaja ja asiantuntija tulkitsevat hevosta täysin eri tavoin tai jos omistaja kokee asiantuntijan asenteen hevosia kohtaan liian välineellisenä