Opetusalan ammattilaiset ovat kuvanneet kirjallisissa omaelämäkerroissaan lapsuutta, koulunkäyntiä, alalle hakeutumista, oppilaita, kollegoita ja suhdettaan työhön. Koululaisen näkökulma muuttuu vähitellen kertomuksen edetessä opettajan perspektiiviksi, kun yksittäisten opettajien elämänkulun tarkastelussa edetään viime sodista uuden vuosituhannen vaihteeseen. Tuona ajanjaksona yhteiskuntamme koki varsin merkittäviä muutoksia. Niinpä myös monen aineiston opettajan agraarinen elinpiiri vaihtui vuosikymmenten myötä tieto- ja viestintätekniikalla kyllästetyksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Sotienjälkeisen ajan tapahtumista ovat jälkensä jättäneet etenkin peruskoulu-uudistus ja 1990-luvulla koettu lama, joka oli kirjoitushetkellä vielä varsin tuoreessa muistissa. Tutkimuksessa selvitellään opettajuuden rakentumista ja muuttumista sotienjälkeisessä Suomessa. Päähuomio on siten opettajien ammatillisissa asioissa. Toisaalta työssä tarkastellaan omaelämäkertojen kaltaisten narratiivisten aineistojen mahdollisuuksia ja rajoitteita tutkimusaineistona.