Silva asuu äitinsä kanssa talossa, jota ei näe kadulta. Talossa on ainakin kaksikymmentä huonetta. Sitä peittää suuri pensasaita. Silvasta on hauskaa piiloutua sinne ja kurkistella sieltä salaa äitiä. Joskus äiti saa migreenin, ja silloin hänen täytyy mennä samettisohvalle, johon hän uppoaa kuin kivi. Joskus äiti katoaa. Se tapahtuu näin:

1. Äiti istuu kuistilla ja juo cappuccinoa.

2. Hän katselee tapettia seinillä.

3. Hän alkaa kadota. Äiti istuu siinä, mutta hän on poissa, kuin tapetti olisi nielaissut hänet.

Silloin Silvakin katoaa, jotta ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi. Hän kattaa itselleen pensasaitamajassa suuren pöydän ja kuvittelee, että hänellä on iso perhe. Yhtenä päivänä äiti huomaa, että teeastiastiastosta puuttuu osia. Missä ovat lautaset? Ja kupit? On kuin teeastiasto olisi saanut jalat! Silloin äiti lähtee etsimään ja löytää Silvan.

Runoilija Sanna Tahvanainen debytoi vahvatunnelmaisella lastenkirjalla, joka käsittelee vaikeaa aihetta herkästi lapsen näkökulmasta. Tekstiä täydentävät Sari Airolan taidokkaat kuvat.

Suomentanut Jyrki Kiiskinen