Corentin on äitinsä hylkäämä, ja elää isoisoäitinsä Augustinen kanssa metsässä. Metsistä tulee hänen kotinsa, mutta lähdettyään suurkaupunkiin opiskelemaan Corentin jää valojen ja ainaisten juhlien lumoihin.
Samaan aikaan hänen ympärillään maailma palaa. Kuumuus kuivattaa koko planeettaa: Corentinin lapsuuden purot ovat kuivuneet aikaa sitten ja puut menettävät lehtensä jo kesäkuussa. Sinä yönä, kun kaikki lopulta räjähtää, Corentin selviytyy kuin ihmeen kaupalla, sillä hän on ollut piilossa katakombien perällä. Pinnalle noustessaan hän on yksin tuhoutuneessa maailmassa. Corentinia ohjaa vain yksi epätoivoinen ajatua: on löydettävä vanha Augustine. Hän aloittaa matkansa metsien polulla. Voiko tuhoutunut maailma syntyä uudelleen? Voiko mikään koskaan loppua täysin?

Corentin, personne n’en voulait. Ni son père envolé, ni surtout sa mère, qui rêve de s’en débarrasser. Traîné de foyer en foyer, son enfance est une errance. Jusqu’au jour où sa mère l’abandonne à Augustine, l’une des vieilles du hameau. Au creux de la vallée des Forêts, ce territoire hostile où habite l’aïeule, une vie recommence.
À la grande ville où le propulsent ses études, Corentin plonge sans retenue dans les lumières et la fête permanente. Autour de lui, le monde brûle. La chaleur n’en finit pas d’assécher la terre. Les ruisseaux de son enfance ont tari depuis longtemps.
Quelque chose se prépare.
La nuit où tout implose, Corentin survit miraculeusement, caché au fond des catacombes. Revenu à la surface dans un univers dévasté, il est seul. Humains ou bêtes : il ne reste rien. Guidé par l’espoir insensé de retrouver la vieille Augustine, Corentin prend le long chemin des Forêts. Une quête éperdue, arrachée à ses entrailles, avec pour obsession la renaissance d’un monde désert, et la certitude que rien ne s’arrête jamais complètement.