Monet pitävät Sompiota Paulaharjun pääteoksena, ja parhaimpanaan hän piti sitä itsekin.

Tuotteliaimpiin kansanperinteen kerääjiimme kuuluva Samuli Paulaharju kulki 1930-luvun lopulla Sompion mahtavia erämaita. Saariselän, Kitisen ja Kemijoen kehystämä, nykyiseen Sodankylään kuuluva korpien ja aapojen maisema oli reppumiehelle tuttu jo vuosikymmenten takaa. Läheinen oli myös korven kansa. Vaimonsa Jennyn kanssa Paulaharju keräsi talteen yli 80 sompiolaisen muisteluksia.

Erämaa tuotti kaltaisiaan ihmisiä: kärtsäköitä, korpikontioita, körrejä, velhoja, mätkänputkuja ja jöntäntönttejä, jotka olivat "aivan omiansa rymyään rannattomissa korpimaissa". Heidän kielellään Paulaharju puhuu. Aiheena on koko metsäperäläisen elämänpiiri tuvasta tunturinlaelle ja aina manan rajan taa. Ja tuskin hetkeksikään unohtuu taustakangas, suuri elävä luonto.

Ensipainoksen ilmestymistä 1939 jouduttiin lykkäämään. Syynä oli Paulaharjun kirjaansa piirtämä kartta, jonka katsottiin olevan vaarallisen hyvä, jos se joutuisi vihollisen käsiin. Myös muu kuvitus on täsmällistä ja taiteellista. Historiallista mielenkiintoa lisää se, että monilta osin teos kuvaa alueita, jotka kylineen hukutettiin Lokan tekojärven alle 1960-luvun lopussa. Sompion parhaimmat tarinat eivät kuitenkaan kadonneet - todiste on kädessäsi.