Väitös kasvibiologian alalta

Väittelijä FM Anneli Salonen Väitösaika ja -paikka 2.12.2011 klo 12, Auditorio Natura 100, Joensuu

Mehiläiset pystyvät Suomen olosuhteissa keräämään yli kymmenen erilaista yhdestä kasvilajista peräisin olevaa lajihunajaa. Joukosta löytyy vaaleita, pitkään juoksevana pysyviä, voimaisen pehmeäksi kiteytyviä sekä tummia ja aromikkaita hunajalaatuja. Erikoiset pohjoiset lajihunajat kerätään Suomen metsien kasveista: horsmasta, vadelmasta, puolukasta ja suolla kasvavista kukista. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin yhdeksän Suomesta kerätyn yksikukkahunajan fysikaalis-kemialliset ja aistinvaraiset ominaisuudet sekä niiden siitepöly-, aminohappo- ja fenolisisältö. Kaikki tutkitut lajihunajat sisälsivät enemmän fruktoosia kuin glukoosia ja kaikista löytyi myös di- ja oligosakkarideja. Lajihunajien sisältämät fenoliyhdisteet, jotka antavat hunajille niiden antibakteeriset ja antioksidanttiset ominaisuudet, ovat peräisin osittain kukkien medestä ja osittain mehiläisten valmistamasta puolustusaineesta propoliksesta. Lajihunajista löytyi useita eri fenoliyhdisteitä, mutta niiden kokonaismäärät ovat hyvin pieniä. Tutkimus osoitti, että yksikukkahunajien tunnistamiseen voidaan käyttää erilaisia menetelmiä. Vadelma- ja puolukkahunajassa olevat siitepölyhiukkaset paljastavat hunajan kasvialkuperän, mutta esimerkiksi horsma- ja suolta kerätyn hunajan kohdalla siitepölyanalyysit eivät anna yksiselitteistä vastausta lajihunajan kasvialkuperästä. Näiden kohdalla parempana erottelutyökaluna toimivat aistinvaraiset ominaisuudet. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa kotimaan hunajataloudessa ja hunajan vientikaupan edistämisessä sekä lajihunajien terveysvaikutuksia pohdittaessa.