Tutkimus kohdistuu näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen tarkoitetun näyttötutkintojen kehittämiskoulutuksen eli näyttötutkintomestarikoulutuksen vaikuttavuuden arviointiin. Näyttötutkintojärjestelmää ja sen toimivuutta on tutkittu aiemmin, mutta kyseessä olevan näyttötutkintomestarikoulutuksen vaikuttavuutta ei ole aiemmin tässä mittakaavassa tutkittu. Meillä ei siis tällä hetkellä ole olemassa maassamme tietoa myöskään valtakunnallisella tasolla siitä, millainen vaikuttavuus näyttötutkintojen kehittämiskoulutuksella on ollut. Edellä mainittu johtaa siihen, että tämä tutkimus osin laajenee myös makrotasolle. Makrotasolla koulutuksen vaikuttavuuden voidaan nähdä liittyvän inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kasvuun. Inhimillisen pääoman eli tietojen ja taitojen karttuessa yksilöiden tuottavuus ja ansiot kasvavat, joka puolestaan johtaa yhteiskunnan tuottavuuden kautta hyvinvoinnin lisääntymiseen. Sosiaalinen pääoma ymmärretään ryhmään kuuluvien yksilöiden ominaisuudeksi, jota ei luoda nopeasti, vaan se vaatii kehittyäkseen pitkän ajan. Sosiaalisen pääoman kehittyminen nähdään merkitsevän työorganisaatioissa yhteistyön sekä luottamuksen ja avoimuuden lisääntymistä. Noin tarkasteltuna vaikuttavuuden arvioinnissa palataan tässä tutkimuksessa myös meso - ja makrotasolle yhteiskunnalliseen viitekehykseen, jolloin kasvatustieteellisten arvolähtökohtien lisäksi joudutaan myös arvioimaan sitä, millaista lisäarvoa näyttötutkintojen kehittämiskoulutus on tuottanut koulutusorganisaatioille ja sen kautta yhteiskunnalle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan vaikuttavuuden ilmiötä ja sen suhdetta asiantuntijavalmiuksien oppimiseen ja työkäyttäytymisen muutoksiin. Tarkastelun kohteena on myös koulutusorganisaatiokohtainen vaikuttavuus. Tutkimuskysymykset liittyvät näyttötutkintojärjestelmän edellyttämiin asiantuntijavalmiuksiin ja työkäyttäytymisen muutoksiin sekä siihen, miten koulutukseen osallistuneet opettajat ja heidän koulutusorganisaationsa ovat hyötyneet kehittämiskoulutuksen tuloksista. Vuosina 2000-2003 näyttötutkintomestarikoulutuksen suoritti 251 ammatillista opettajaa 40:stä eri Oulun ja Lapin maakuntien koulutusorganisaatioista. Tutkimusstrateginen lähtökohta on triangulatiivinen. Tulokset osoittivat, että kehittämiskoulutus oli vaikuttanut opettajien asiantuntijavalmiuksien oppimiseen. Koetaan, että näyttötutkintojärjestelmä sekä näyttötutkintojen suunnittelu ja arviointi hallitaan paremmin kuin aikaisemmin. Opetustyö koetaan muuttuneen työelämä- ja opiskelijalähtöisemmäksi aiempaan verrattuna. Työkäyttäytymisen muutokset liittyvät pitkälti opetustyön luonteen muuttumiseen asiantuntijatyöksi, joka näkyy opettajien yhteistyössä ja heidän työyhteisöissään jaettuna asiantuntijuutena. Sosiaalinen toiminta ja reflektio näyttää tässä tutkimuksessa olevan asiantuntijavalmiuksien kannalta merkityksellisempää kuin opiskelijan aiempi tausta. Tutkimus on osoittanut sen, että asiantuntijavalmiuksien kehittymisessä on kysymys monimutkaisista todennäköisesti sosiaalisista ja hyvin pitkäkestoisista prosesseista, joita tässä tutkimuksessa on vaikea mitata. Kehittämiskoulutukseen osallistuneet opettajat kokevat työyhteisönsä opetustyön muuttuneen työelämä- ja opiskelijalähtöisemmäksi aiempaan verrattuna. Koulutusorganisaatioiden edustajat kokevat puolestaan työkäyttäytymisen muutosten omissa organisaatioissaan liittyvän pitkälti opetustyön luonteen muuttumiseen, jota edistää kehittämiskoulutuksen käyneiden opettajien asiantuntijamainen toiminta. Yhteistyön ja yhdessä oppimisen lisääntyminen näkyy tutkimuksen kohteena olevan opetushenkilöstön verkottumisena omissa työyhteisöissään siten, että tieto leviää opettajalta toiselle. Edellinen näkyy asiantuntijamaisena toimintatapaan, jossa kokeneet näyttötutkintomestarit tutoroivat nuorempiaan ja oman työorganisaationsa henkilöstöä. Verkottuminen omissa työyhteisöissä saattaa olla tulosta siitä, että näyttötutkinnot koetaan yhteisenä koko työyhteisöä koskettavana asiana. Näyttää siltä, että asiantuntijamainen toimintatapa koulutusorganisaatioissa liittyy tiedon luomisen näkökulmaan, jossa asiantuntijuus nähdään Tynjälän (2004) mukaan sekä yksilön että yhteisön yhteisenä tiedon luomisen kulttuurin kehittymisenä, siis tässä tapauksessa asiantuntijuus näyttäisi kehittyvän yhteisen kaikkia osapuolia koskevan tiedon luomisen prosessina. Asiantuntijuuden alueet ilmenivät tutkimuksessa edellä mainittuna toveritutorointina. Tämä havaittiin myös kyselytutkimuksen tuloksissa, jossa kokeneet näyttötutkintomestarit olivat juuri niitä, jotka kokivat, että koulutusorganisaatio on hyötynyt kehittämiskoulutuksesta asiantuntijavalmiuksien oppimisen myötä. Myös yhteistyö muihin oppilaitoksiin ja työelämän toimijoihin ja opiskelijoihin nähtiin parantuneen. Koulutusorganisaatioiden edustajat eivät niinkään suoraan käsittele asiantuntijavalmiuksia näyttötutkintojärjestelmän käsittein, vaan he kuvaavat yleiseen asiantuntijuuteen ja työhön liittyviä piirteitä. Koulutusorganisaatioiden edustajien näkökulmasta kehittämiskoulutuksen tuottama hyöty näkyy yhteistyön parantumisena. Edellinen näkyy koulutusorganisaatioiden edustajien mukaan henkilöstön yleisenä positiivisena suhtautumisena kehittämistyöhön, joka saattaa johtua siitä, että henkilöstön tietämys näyttötutkintoihin liittyvistä asioista ja toimintatavoista on lisääntynyt. Nykymuotoinen näyttötutkintomestarikoulutus on toimivaa ja vaikuttavaa. Kuten tutkimuksen tulokset osoittavat, niin koulutus näyttää vaikuttaneen mikro- ja mesotasolla omalta osaltaan siihen, että koulutusorganisaatiot ja heidän näyttötutkintomestarinsa työskentelevät asiantuntijamaisemmin kuin aikaisemmin. Työkäyttäytymiseen on tullut muutoksia, jotka myös näkyvät. Valtakunnallisesti on tutkintojen määrää saatu kohotettua ja työelämä saa entistä osaavampaa työvoimaa, kun alkuperäisen perusidean mukaisesti työntekijät saavat sertifioitua osaamisensa. Mikäli haluamme pyrkiä täysipainoisesti vastaamaan työelämän ja yhteiskunnan asettamiin haasteisiin, on näyttötutkintomestarikoulutus tulevaisuudessa nähtävä yhtenä osana jatkuvaa koulutusorganisaation pedagogisen laadun parantamisprosessia. Näyttötutkintomestarikoulutus olisi tulevaisuudessa hyvä suunnata ammatillisen aikuiskoulutuksen pedagogisen laadun kehittämiseen. Mikäli se halutaan vieläkin vaikuttavammaksi, sen tulee jatkua koulutusorganisaatiokohtaisina laadunparantamisohjelmina, jotka lähtevät mielellään liikkeelle koulutusorganisaatioiden omista aloitteista. Noissa ohjelmissa tulee jatkuvasti asettaa kyseenalaiseksi ne ammattikasvatukselliset didaktiset ratkaisut, joiden varassa nyt toimitaan. On kysyttävä, ovatko tämänhetkiset ratkaisumme kestäviä myös huomenna.
