Kirja kertoo vanhempiensa kanssa kahdesti Australiaan muuttaneen Sakari Kuhasen muistoista unelmiensa maassa. Vuonna 1995 hän teki sinne vielä kolmannen matkan täyttäessään 50 vuotta. Tekstissä korostuvat lapsen kokemukset, jotka ovat jääneet siirtolaisuuskirjallisuudessa vähälle huomiolle. Tekstiä täydentävät monet valokuvat ja ajankohdan lehtileikkeet.

10-vuotias Sakari Kuhanen matkusti laivalla vanhempiensa kanssa Australiaan v. 1956 alussa. Vastaanottoleirin jälkeen asuinpaikkoina olivat kaivoskaupunki Mount Isa ja Queenslandin pääkaupunki Brisbane.
Mount Isa oli nuorelle pojalle mielenkiintoinen kasvuympäristö, kun kaupungissa asui paljon suomalaisia ja heidän lapsiaan. Siellä Sakari kävi koulua, jossa opettajat pitivät kuria englantilaisen koulusysteemin mukaan usein bambukepin voimalla.
Isälle 3-vuorotyö syvällä kaivoksessa oli raskasta ja vaarallista. Niinpä talo myytiin ja perhe muutti v. 1959 viileämpään ilmastoon Brisbaneen, jossa myös asui paljon suomalaisia. Äiti ja poika viihtyivät hyvin Australiassa, mutta isä toiveesta perhe palasi Suomeen v. 1960. Vanhan merimiehen silmissä alkoi kuitenkin taas siintää horisontti. Siirtolainen on usein väärällä puolella valtamerta. Vuoden 1963 alussa perhe lähtikin toisen kerran Australiaan – taas laivalla. Nyt asetuttiin tuttuun paikkaan Brisbaneen. Nuorukaiseksi varttunut Sakari sai työtä purjeita ja telttoja valmistavassa yrityksessä. Tänä aikana myös Australian yllä oli Yhdysvaltojen Vietnamissa käymä sota, johon Australia osallistui. Sakari halusi sen vuoksi suorittaa asevelvollisuutensa Suomessa, johon perhe sitten palasi v. 1965.

Sakari Kuhanen oli menettänyt sydämensä Australialle. Vuonna 1995 hän teki nostalgiamatkan tutuille asuinpaikoille. Sakari Kuhanen toivoo voivansa 2020-luvulla käydä vielä kerran unelmiensa maassa.