Työperäinen maahanmuutto on viime vuosina noussut väestö- ja työvoimapoliittisen keskustelun ehkä kuumimmaksi puheenaiheeksi. Tällä hetkellä Suomi ja koko maailma ovat ajautuneet syvään laskusuhdanteeseen ja työttömyys on kääntynyt nopeaan kasvuun. Samalla asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat jyrkentyneet. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ikääntymisestä johtuva työikäisen väestön määrän lasku tulee edelleen jatkumaan, ellei jostakin saada tilalle korvaavaa työvoimaa. Myös ne ajat ovat taakse jäänyttä elämää, jolloin maaseutu muodosti maan tärkeimmän työvoimareservin. Myös maaseutu on yhä laajemmin muuttunut työvoimaa luovuttavasta alueesta työvoimaa vastaanottavaksi alueeksi. Tällöin myös maaseudun yksityisten ja julkisten työnantajien on kamppailtava yhä niukemmaksi käyvästä työvoimasta. Viimeaikaisten laskelmien mukaan koko maahan tarvittaisiin vuosittain noin 10 000 maahanmuuttajaa korvaamaan pienentyvien ikäluokkien aiheuttama työvoimavaje. Maaseudun kannalta tärkein kysymys on, vahvistavatko nämä maahanmuuttajat ensisijaisesti suurten kaupunkiseutujen kasvua, vai voidaanko maaseudun työvoimatarpeita tyydyttää edes osittain maahanmuuttajien avulla. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään suomalaisen maaseudun erityispiirteitä maahanmuuton näkökulmasta. Tietoa on kerätty tilastoista, kyselyjen avulla ja maahanmuuttajia haastattelemalla. Kohdealueina on käytetty Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakuntia. Raportin tarkoitus on toimia apuvälineenä kehitettäessä maaseudun maahanmuuttoa suunnitelmalliseksi ja pitkäjänteiseksi toiminnaksi