Väitöstyön tarkoituksena oli tutkia alaraajan syvän laskimotukoksen ilmaantuvuutta ja riskejä niin väestössä yleisesti kuin verisuonikirurgisilla potilailla. Lisäksi selvitettiin tukoksenjälkeistä myöhäisoireilua.
Laskimotukoksen ilmaantuvuutta ja riskitekijöitä suomalaisilla selvitettiin kirjehaastattelulla vuosina 1989 ja 1994. Ensimmäisessä kirjehaastattelussa kartoitettiin sairaushistoria, lääkitys ja alaraajaoireet. Viiden vuoden seurannassa ilmaantuneet uudet laskimotukostapaukset rekisteröitiin. Kohdeväestönä olivat vuosina 1929, 1939 ja 1949 syntyneet tamperelaiset. Ensimmäiseen haastatteluun vastasi 5568 henkilöä (83% kaikista lähetetyistä kirjeistä) ja toiseen 4903 (88% lähetetyistä). Verisuonikirurgisen toimenpiteen jälkeisten laskimotukosten ilmaantuvuutta selvitettiin valtakunnallisen FINNVASC-verisuonirekisterin avulla vuosina 1991-1992 yhteensä 7533 toimenpidettä).
Laskimotukoksen jälkiseurauksia tutkittiin haastattelemalla 70 potilasta kirjeitse 5 tai 10 vuotta sairastetun tukoksen jälkeen. Kirjehaastattelussa selvitettiin alaraajan oireilu: erilliset oireet, oireiden vaikeusaste, oireiluun liittyneet lääkärikäynnit ja puristussukan käyttö. 26 potilasta seurattiin noin kahden vuoden ajan laskimotukoksen jälkeen. Alaraajojen polvitaive- ja reisilaskimot tutkittiin ultraäänellä 7 ja 20 kk:n kuluttua tukoksesta ja varjoainekuvauksella 7 kk:n kuluttua. Näiden tutkimusten jälkeen tilanne alaraajaoireilun suhteen selvitettiin kirjehaastattelulla.
Väitöstyö osoitti alaraajan syvän laskimotukoksen vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi Tampereen alueella noin 140 tapausta 100 000 asukasta kohti. Edeltänyt suonikohjutauti ja naissukuhormonin käyttö liittyivät kohonneeseen tukosvaaraan. Verisuonikirurgisen toimenpiteen jälkeen laskimotukos oli harvinainen, se todettin vain 0.45%:lla. Melkein kaikki näistä leikkauksenjälkeisistä tukoksista seurasivat joko aortan, lonkkavaltimoiden tai alaraajavaltimoiden toimenpiteitä.
Väitöstyö osoitti myös, että tukoksen jälkeinen alaraajaoireilu oli hyvin yleistä. Kahden vuoden seurannassa täysin oireettomia oli 27% ja pidemmässä seurannassa 13%. Pohkeen alueen tai korkeamman laskimotukoksen välillä ei havaittu eroa jälkioireilussa. Ultraäänitutkimukset ja varjoainekuvaus osoittivat laskimotukosten avautuneen lähes aina (93%), mutta yllättäen polvitaivelaskimoissa todettiin usein poikkeavia löydöksiä.
Syvä laskimotukos on melko yleinen keski-ikäisillä suomalaisilla. Havainto on yhtäpitävä muissa teollistuneissa maissa tehtyjen tutkimusten kanssa. Suonikohjutaudin yhteys kohonneeseen laskimotukosvaaraan oli sellainen havinto, että se vaatii tulevaisuudessa lisätutkimuksia. Laskimotukoksen jälkeinen alaraajaoireilu on hyvin tavallista ja on alkuperäisen tukoksen paikasta riippumaton. Näin ollen pohjetason laskimotukoskin voi aiheuttaa merkittäviä myöhäisoireita. Lisäksi matalan tukoksen jälkeen osalle potilaista voi kehittyä poikkeavia löydöksiä myös ensivaiheen tason ulkopuolelle, lähinnä polvitaivelaskimoon.
