Toisin kuin helposti kuvittelemme, ei oma Itämeremme suinkaan aina ole ollut rauhan meri. Merirosvot riehuivat Suomenkin rannoilla keskiajalta lähtien, ja Itämeren viimeinen kunnon kanalja, Gotska Sandön saarella kauppa-aluksia väijynyt Petter Gottberg, sinnitteli toimessaan aina 1820-luvulle saakka.

Mukaansatempaavasti mutta historiallisista tosiasioista tiukasti kiinni pitäen Juha Ruusuvuori kuvaa niin muinaisia merirosvolinnoja kuin keskiajan suurta ja pelättyä merirosvoliittoa vitaaliveljiä. Hän kertoo muun muassa tanskalaisten kaapparien riehunnasta Suomen rannikolla 1500-luvulla, 1600-luvun ruotsalaisten aatelisrosvojen Skyttenin ja Drakenin värikkäästä joskaan ei järin kunniakkaasta elämästä sekä 1700-luvulla Isonvihan aikaan ryssän laivoja rosvoilleesta suomalaisesta merisissistä Stefan Löfvingistä.

Myös rantarosvous, josta useimmissa Suomenkin rannikkokunnissa edelleen kiertelee villejä tarinoita, kuuluu kirjan aiheisiin.

Merirosvouteen johtivat monet yhteiskunnalliset ja poliittiset syyt. Useat merirosvot aloittivat enemmän tai vähemmän kuninkaan valtakirjalla, mutta siirtyivät sitten jossakin vaiheessa harjoittamaan rosvoilua myös omaan lukuunsa. Toisaalta merirosvolaivan miehistöön on päätynyt moni suomalainenkin rannikon tyhjätasku. Riski oli merirosvoudessa valtavan suuri, mutta niin oli mahdollinen tuottokin. Vuosisadasta toiseen se on Itämeren rannoilla ollut ainoa rikastumispeli, johon ilman alkupääomaa saattoi osallistua. Onpa maailmassa kolkkia, joissa se on sitä edelleen.