Omaperäisiä Havukka-ahon ajattelijoita he olivat kaikki tyynni. Heidän "vilosohviansa" sisälsi kansanviisauksia ja perimätietoutta, joka oli sukupolvien saatossa jalostunut taidoksi raivata umpimetsiä elintilaksi itselle ja kotieläimille karuissa olosuhteissa eurooppalaisen sivistyksen äärirajoilla. He tiesivät syntyneensä ja kasvaneensa omassa ympäristössään; siihen kuuluivat ihmiset, esi-isien kalmistot, maisemat, perinteet kristillisine perhejuhlineen ja ennen kaikkea omaperäinen vahva puhekieli. Se oli tietoa siitä että heikkokin, eikä yksin vahva, kuuluu johonkin paikkaan, ihmisten yhteisöön; että on jotakin mikä yhdistää.