Kansainvälisessä humanistisessa, teologisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa toivo on tärkeä aihe. Suomeksi ei kuitenkaan aiemmin ole kirjoitettu laajempaa esitystä toivon käsitteestä ja ilmiöstä.

Oppi toivosta osallistuu keskusteluun positiivisesta ja negatiivisesta ajattelusta. Yhtäältä tarvitsemme perusteltua ja oikeutettua toivoa, mutta toisaalta tarvitsemme myös arjessa vaihtuvia pieniä myönteisiä odotuksia, joiden varassa elämme päivittäin. Mutta voiko ei-toivominen joskus olla parempi asenne kuin turha toivo?

Teos tarkastelee klassisen hyveopin eri muotoja toivon näkökulmasta. Se myös tekee uuden filosofisen avauksen soveltamalla Immanuel Kantin moraalifilosofiaa ja toivokäsitystä ilmastokeskusteluun ja esittää uutena vaihtoehtona kantilaisen ilmastonmuutosasenteen. Kun ihmisiä ahdistavat nykyään suuret uhat, kuten juuri ilmastonmuutos sekä myös jyrkentyvä populismi, ajatus toivosta tarjoaa myönteisiä mahdollisuuksia toimia ja elää tässä tilanteessa.