Kukaan asiantuntija ei olisi lyönyt vetoa vuonna 1979 Mauno Koiviston presidenttiyden puolesta. Häntä edellä veikkauksissa olivat Kalevi Sorsa, Ahti Karjalainen ja jopa Paavo Väyrynen.

VTT Risto Hauvonen kuvaa aikalaisten, tiedotusvälineiden ja tutkijoiden näkemänä tämän valtataistelun. Kekkosen kauden piti jatkua aina vuoden 1984 jälkeen ja olisi jatkunutkin, ellei sairaus olisi Kekkosta nujertanut. Risto Hauvonen on keskittynyt tutkimaan yhtä suomalaisen poliittisen historian poikkeuksellista tapahtumasarjaa sen valossa mitä siitä omana aikanaan ja sen jälkeen sanottiin julkisuuteen.

Vallan vaihtuminen 1981-1982 oli jälkikäteen arvioiden vähintäänkin merkillinen. Taistelu presidentin virasta karkasi kabineteista ja muuttui melkein suoraksi kansanvaaliksi. Tulosta sen ajan politiikan toimijat - eivät myöskään julkisen sanan edustajat - osanneet ennakoida.

Suomen ja Neuvostoliiton vuonna 1944 syntynyt keskinäinen poliittinen riippuvuus murtui niin, että mukautuja tällä kertaa olikin yllättäen Neuvostoliitto. Moskovan suosikki ei tullut valituksi Suomen tasavallan presidentiksi, ei edes keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Kekkosen vanhuuden vaivat eivät aikanaan olleet yleisessä tiedossa. Niiden salaaminen oli sekin poliittista toimintaa, jolla oli vaikutuksia vallan vaihdokseen ja sen aikatauluun. Myöhempi tutkimus on todentanut, että presidentin kanslia kävi viivytystaistelua lehdistöä vastaan parhaaseen neuvostotyyliin.

Moneen suuntaan avautuva teos on kelpo ruumiinavaus ajasta, jolloin asiat riitelivät, mutta miehet vielä enemmän. Kirja on herkkupala lähihistorian harrastajalle.