Kirja koostuu Vermlannin metsäsuomalaisten naisten puheesta. Heitä haastatteli vuonna 1948 professori Julius Mägiste Ruotsin ja Norjan rajalla Östmarkissa ja Nyskogassa. Haastateltavat naiset ovat niiden suomalaisten jälkeläisiä, jotka muuttivat Suomesta lähinnä Rautalammin suurpitäjän alueelta Norjan vastaiselle rajaseudulle Ruotsiin. Kirjan tekstit toimivat täydennyksenä miesten tarinoille tekijän aiemmin julkaistussa kirjassa Elokerta ennen.

Metsäsuomalaisten läntinen savon murre on vuonna 1948 jo väistymässä ruotsin ja norjan kielen tieltä, ja puhujien kielitaito vaihtelee. Lukemisen helpottamiseksi kertomukset on kirjoitettu normaalilla kirjoitustavalla. Tekstien alaviitteissä selitetään epäselviä laina- tai murresanoja. Henkilötiedoista ja paikannimistä on luettelo, ja kirjan lopussa ovat valokuvat ja kartat.

Naisten kertomukset eli toimitukset ovat sisällöltään monipuolisia. Ne käsittelevät taloudenpitoa ja toimeentuloa, perhesuhteita ja paikannimiä sekä tunnettuja henkilöitä ja kiinnostavia tapahtumia. Mukana on lauluja ja loitsuja eli pyöniä. Laulut ja käytetyt sanantavat ovat osuvia, värikkäitä ja hauskoja. Ilmaisu ja kertomusten sisältö on monipuolinen ja elävä.

Kertomukset kirjassa Huttua ja hakurpaitoja monipuolistavat ymmärrystä metsäsuomalaisten elämästä ja kulttuurista sekä heidän kielensä vaiheista. Naisten toimituksista avautuu helposti lähestyttävä kuva elämästä Vermlannin suomalaismetsissä 75 vuotta sitten.