Kuinka paljon tietoa tarvitaan oikean kuvan rakentamiseksi ihmisestä ja hänen elämästään? Minulla sitä oli vain vähän, kun ryhdyin kirjoittamaan tätä kirjaa isästäni Niilo Lindegrénistä. Hän kuoli, kun olin vain puolitoista vuotta vanha, joten minulla ei ole hänestä ainuttakaan omakohtaista muistikuvaa. Lapsena kuulemani kertomukset isästäni olin joko unohtanut tai ne olivat muuntuneet mielessäni, kuten kertomuksilla on tapana.

Millainen oikeasti oli se mies, jonka perimää kannan? Kysymys pyöri vuosia mielessäni, kunnes vihdoin aloitin tutkimusmatkan hänen elämäänsä. Haastattelujen, valokuvien, kirjeiden ja arkistojen avulla koetin selvittää hänen 55 vuotta kestäneen elämänsä vaiheet. Historialliset tosiasiat löytyivät arkistoista, mutta ihminen niiden keskelle piti kuvitella. Sen tein ja syntyi tarina, joka on melkein totta.