Toisen maailmansodan jälkeen monet inkerinsuomalaiset päätyivät asumaan
Viroon, aloittivat siellä uuden elämän ja alkoivat vähin erin virolaistua. Läheisen sukukielen viron he omaksuivat nopeasti, ja suomen kieltä he saattoivat käyttää vain omassa perhepiirissään. Vähitellen viron kielestä on tullut monelle inkerinsuomalaiselle maahanmuuttajalle vahvempi kieli, kun taas äidinkieli on saattanut ruveta jopa unohtumaan käytön puutteessa. Samalla viron kieli on vaikuttanut poikkeuksellisen voimakkaasti sekä inkerinsuomen sanastoon että kielioppiin.

Tutkimus tarkastelee kahden läheisen sukukielen välistä kielikontaktia ja kontaktin monimuotoista lopputulosta. Kirjassa kuvataan yhden taivutuskategorian, aktiivin imperfektin, avulla sitä, miten inkerinsuomalaiset maahanmuuttajat käyttävät heikkenevää äidinkieltään viiden Virossa asutun vuosikymmenen jälkeen ja miten viron kieli vaikuttaa heidän äidinkieleensä. Tutkimus avaa uusia näkökulmia kielenmuutosten
monilähtöisyyteen ja osoittaa, että viron kielen vaikutus kietoutuu muutoksissa läheisesti yhteen inkerinsuomen omien muutoslinjojen kanssa. Teoreettisesti tutkimuksessa yhdistetään kielikontaktitutkimuksen ja morfologian tutkimuksen käsityksiä taivutusmuotojen tuottamisesta.