Riikka Palanderin (s. 1986) toisessa kokoelmassa etsitään maisemaa, maaperää, johon painaa jälkensä. Mutta painauma on kuin katse, se ei kiinnity maisemaan vaan liikkuu havainnon mukana. Runokuvat kantavat hetkellisyydessään ohittamatonta viisautta. Kun pysähtyy runojen äärelle, ne alkavat keriytyä auki.