Suomen ja Unkarin, samoin kuin muiden ugrilaisten kansojen kesken, oli etenkin 1930-luvulla luotu vahvat ja kestävät heimositeet, joita oli ylläpidetty mm. yhteisiä kongresseja järjestämällä. Vuosina 1939-45 Eurooppa ajautui Toiseen maailmansotaan. Se hautasi alleen sekä Viron että pienemmät heimokansat, ja vain Suomi ja Unkari lähtivät taisteluun itsenäisyytensä puolesta. Ensimmäisenä joutui tuleen Suomi Talvisodassa. Unkarilaisten vuoro tuli 1941.



Sotien jälkeen on paljon keskusteltu mm. siitä, miksi Suomi selvisi ?ehjin nahoin? sodasta, kun taas Unkari ei. Tätä kartoitettaessa huomio on kiintynyt myös siihen, kuinka laajaa oli suomalais-unkarilainen yhteistyö sotavuosinakin poliittisella, sotilaallisella, sivistyksellisellä, kaupallistaloudellisella sekä kirkollisella alalla. Sehän jatkui aina kesään 1944, jolloin Suomi joutui katkaisemaan diplomaattiset suhteensa Unkariin.



Nyt ilmestyvässä teoksessa kerrotaan, kuinka suomalaiset ja unkarilaiset ajautuivat Toiseen maailmansotaan, mitä kummassakin maassa tuolloin tapahtui ja miten sota näiden osalta päättyi ja miksi. Rinnakkain tämän pääjuonen kanssa kuvataan suomalais-unkarilaisia suhteita ja niiden merkitystä em. alueilla sodan aikana.



Sotatapahtumissa seurataan Suomea Talvisodan alusta Lapin sodan päättymiseen, ja Unkarin kohdalla sotavuosia 1941-45. Lopuksi tiivis yhteenveto Pariisin rauhasta ja sen valmisteluista.



Runsaasti kuvia ja karttoja.