Suomen marsalkka ja tasavallan presidentti Gustaf Mannerheim vetäytyi eläkeläisen rooliin suoritettuaan loppuun tehtävänsä puolustusvoimiemme ylipäällikkönä. Vaikka hän oli aiemmin vakuuttanut, ettei aio kirjoittaa muistelmiaan ("Teot puhukoot puolestaan."), hänen lähipiirinsä painostus samoin kuin muuttunut kansainvälispoliittinen tilanne saivat vanhan soturin toisiin ajatuksiin.

Marsalkka keräsi korkeatasoisen ja luotettavan avustajajoukon eversti Aladár Paasosen johdolla Sveitsin Montreuxiin, jossa ryhdyttiin työstämään koko kansan odottamia muistelmia. Tehtävä ei ollut helppo. Kirjoittaja oli vanha, väsynyt ja sairaalloinen - tosin piristyi aina kun naisystävänsä ilmaantui maisemiin. Ongelmia tuli myös ulkopuolelta. Ikääntynyt tasavallan presidentti J.K. Paasikivi teki kaikkensa estääkseen tai ainakin haitatakseen muistelmatyön etenemistä oman "agentti-verkkonsa" välityksellä. Vastakkaisella puolen puuhasivat Marskin agentit - eikä kaksoisagenteistakaan ollut puutetta; heidänkin henkilöllisyytensä selviävät teoksen sivuilta.

Taistelu päättyi vanhan sotaratsun voittoon, josta hän ei tosin itse päässyt nauttimaan, sillä tammikuun lopulla 1951 viimeinen iltasoitto kutsui hänet taivaallisille taistelukentille.

Tietokirjailija VTM Reima T.A. Luoto kertoo teoksessaan, joka toisinaan muistuttaa agenttiromaania, kuinka muistelmat todellisuudessa syntyivät ja ketkä tekivät keskeisen työn. Silti avoimeksi jää, mihin katosi marsalkan sanelema oma alkuperäinen muistelma-versio. Tutkimuksen pohjana on käytetty mm. aiemmin julkaisematonta kuva- ja dokumenttimateriaalia.