Väitöstutkimuksessa tarkastellaan kuvataiteilijan taiteelliseen toimintaan kohdistuvaa lainsäändäntöä.

Oikeus on yhteiskunnallisen vallankäytön väline. Se ulottaa vaikutuksensa kaikille yhteiskuntaelämän alueille - myös taiteeseen. Pauli Rautiaisen väitöstutkimus antaa kokonaiskuvan siitä, miten julkinen valta oikeudellisella sääntelyllä toisaalta rajoittaa ja toisaalta edistää ammattikuvataiteilijoiden taiteellista toimintaa Suomessa. Rautiainen kiinnittää valtiosääntöoikeudellisen tarkastelunsa kahteen perus- ja ihmisoikeusnormien avulla muotoilemaansa periaatteeseen: puuttumattomuuden periaatteeseen ja taiteen edistämisen periaatteeseen. Näiden periaatteiden avulla hän tulkitsee, systematisoi ja arvioi kuvataiteelliseen toimintaa liittyvää oikeussääntelyä: muun muassa erityyppisiä kriminalisointeja, tekijänoikeus- ja apurahalainsäädäntöä sekä vero- ja sosiaalioikeudellista sääntelyä.

Tutkimuksen mukaan julkisen vallan suoranainen puuttuminen taiteelliseen toimintaan on vähäistä, eikä taiteellista toimintaa rajoittava lainsäädäntö vaikuta kuvataiteelliseen toimintaan kuin korkeintaan pistemäisesti. Rajoituslainsäädännön tulkintaan liittyy kuitenkin runsaasti oikeudellista epävarmuutta, kun taiteellisen ilmaisun rajoittamista puoltavia oikeushyviä punnitaan jonkin konkreetin tapauksen olosuhteissa taiteellisen ilmaisemisen lähtökohtaista vapautta vasten. Esimerkiksi kuvataiteilija Ulla Karttusen installaatioteoksen "Neitsythuorakirkko" ympärillä joitakin vuosia sitten käyty oikeuskeskustelu kertoo, kuinka vaikeaa sallitun ja kielletyn ilmaisun välisen rajan piirtäminen voi konkreetissa tapauksessa olla.