Sodat ovat kansojen sulatusuuneja. Sota yhdistää eri alueiden ja kylien miehiä, aivan kuten myös kansoja.

Haapajärviset, nivalalaiset ja pyhäjärviset taistelivat rinta rinnan, vaikka kotioloissa kilpailivat kaikesta keskenään. Heistä oli kovalla koulutuksella ja yhteisellä sotakokemuksella luotu Suomen armeijan kovakuntoisin joukko: Laguksen porukka. He kantoivat ylpeydellä sen kolminuolista tunnusta hihassaan.

Rauno Jääskeläisen sotakirja kertoo Karjalan kannaksen verisistä puolustustaisteluista keväällä 1944. Kuuterselän taistelussa kirjoittajan isän pataljoona JP 3 menetti yhtenä päivänä liki 300 miestä. Suurin osa heistä jäi kentälle, haavoittui ja katosi. Kirjassa hän on kuvannut sotaa niin kuin miehet siitä hänelle kertoivat. Hän kuunteli isänsä sotakavereiden tarinoita savottakämpillä, joihin joutui alaikäisenä. He sanoivat usein hänelle, että jospa joku voisi muistiin merkitä ja kirjoittaa, mitä he kokivat sodassa. Nyt hän on vastannut tähän haasteeseen.

- Sieltä sitä tullaan, varovasti tulevatkin, parikymmentä ukkoa on letkassa ja tunnustelijat keulassa, Tauno kähisi joukkueenjohtajalle.

- Joo, näen kyllä, kato pysähtyivät, tuo remmiukko lienee porukan pomo, kun viittilöipi tuolla lailla ja kahteloo karttoo, Väätti suhisi.

Vihollispartio piti pienen tauon, kunnes lähti liikkeelle kahtena osastona. Oikealle kallion ja suon reunaa lähti kiertämään kymmenkunta vihollista. Loput lähtivät kiipeämään ripeästi kohti kallion nokalla odottavia.

- Ota sinä tuo remmijehvertti rengastähtäimeen. Annetaan tunnustelijoiden mennä meidän ohitse, niin saadaan koko lauma nurin tähän tasanteelle, ylikersantti sanoi. Niin ja käsky ketjua myöten, että annetaan tulla meihin kiinni ja minä avaan tulen.