Tutkimus on etnografia Intiassa Orissan osavaltiossa toimivasta Natya Chetana (Tietoisuuden Teatteri) -teatteriryhmästä, ja ryhmän työstä sosiaalityönä. Natya Chetanan kautta avautuvista näkökulmista käsin tutkimus osallistuu myös sosiaalityön kansainvälisiä ja globaaleja kysymyksiä, tehtäviä ja painotuksia koskevaan keskusteluun. Alunperin tutkimus virisi havainnosta, että yhtäällä itsestään selvästi sosiaalityöksi miellettyjä käytäntöjä ja lähestymistapoja ei välttämättä tunnisteta tai edes hyväksytä sosiaalityöksi toisaalla. Sosiaalityö herättää monia mielipiteitä, ja erilaiset toimijat eri puolilla maailmaa tulkitsevat sosiaalityötä hyvinkin eri tavoin. Tutkimuksen lähestymistapa on monitieteinen: sosiaalityön tutkimuksen ohella se ammentaa antropologisesta, teatterin, jälkikoloniaalisesta ja Etelä-Aasian tutkimuksesta.
Tutkimuksen osapuolet ovat suomalainen, yliopistossa sosiaalityöntekijäksi kouluttautunut tutkija, ja intialainen, ennen kaikkea orissalainen teatteriryhmä Natya Chetana. Natya Chetanan jäsenet eivät saa työstään varsinaisesti palkkaa, eikä heillä ole sosiaalialan koulutusta. Sekä ryhmä itse että sen tuntevat paikalliset ihmiset pitävät ryhmän työtä teatterin ohella sosiaalityönä. Tutkijan ja teatteriryhmän erilaiset lähtökohdat nostavat esiin laajempia, paikallisesti ja globaalisti jännitteisiä ja kilpailevia sosiaalityön ulottuvuuksia. Tehtävänään selvittää, millaista sosiaalityötä Natya Chetanan tekemä teatterityö on, tutkimus pyrkii kulttuuriseen käännökseen tutkimusosapuolten edustamien erilaisten lähestymistapojen välillä. Samalla se sivuaa useita sosiaalityön perimmäisiä kysymyksiä, kuten mitä sosiaalityö on, miksi ja keille sitä tehdään, mitä ajatella sosiaalityötä tekevien ammattilaisten ja vapaaehtoisten välisestä suhteesta, ja millainen rooli aktivismilla, hengellisyydellä tai taiteella voi olla sosiaalityössä. Tutkimuksen aineisto koostuu Natya Chetanan kanssa 2000-luvun alussa eri pituisissa jaksoissa tehdystä kenttätyöstä ja sen kuluessa kerätystä ja tuotetusta aineistosta, kuten muistiinpanoista, valokuvista, ääni- ja videotallenteista, ja Natya Chetanan itsensä tuottamasta materiaalista.
Kuvaamalla Natya Chetanan työtä tutkimus konkretisoi teatteria sosiaalityönä jälkikoloniaalisessa Intiassa. Orissassa Natya Chetana tunnetaan omaleimaisesta teatterityylistään ja kahdesta esitystyypistään, polkupyörä- ja intiimiteatterista. Polkupyöräteatterikiertueilla ryhmä pyöräilee maaseutukylissä esittämässä lyhyitä, maataloustyön rytmiin sopivia, ajankohtaisia kysymyksiä käsitteleviä näytelmiä. Intiimiteatterin esitykset ovat kestoltaan pidempiä, ja suunnattu kaupunkien keskiluokkaisille katsojille. Molemmat näytelmätyypit pohjautuvat paikallisiin tapahtumiin tai tarinoihin ja taustatutkimukseen. Näytelmien harjoitusprosessiin kuuluu erilaisia osallistavia elementtejä, ja mukaan halutaan ja otetaan myös ensikertalaisia. Temaattisesti näytelmät käsittelevät rakenteellista väkivaltaa ja etenkin heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perustarpeiden ja -oikeuksien puutteita. Ongelmien esiin nostamisesta ja analysoinnista huolimatta näytelmät eivät tarjoa ratkaisuja käsiteltyihin ongelmiin. Tavoitteena on "häiritä yleisöjen mieltä", saada katsojat miettimään omaa suhdettaan käsiteltyihin asioihin, ja keskustelemaan niistä muiden kanssa.
Teatteriryhmäksi Natya Chetanalla on erityisiä sosiaalisia sitoumuksia, ja siksi sen teatterityö on sosiaalityötä. Ryhmän näkökulmasta sosiaalityö on työtä ohjaava ideologia, jonka puitteissa voi tehdä erilaisia asioita, kunhan ne edistävät sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisten keskinäistä tasa-arvoa. Ryhmä ei kannata hyväntekeväisyyttä tai eskapistista viihdettä, vaan kriittistä, poliittista sosiaalityötä ja teatteria. Natya Chetanan teatterin uskottavuuden kannalta on tärkeää, että sosiaalityö ei rajoitu vain ryhmän esityksiin, vaan kattaa sen koko kollektiivisen elämäntavan. Ryhmään kuuluminen edellyttääkin kykyä sitoutua tiiviiseen yhteiselämään, verraten niukkaan elämäntapaan, jopa halua uhrautua yhteiskunnan ja taiteen hyväksi.
Natya Chetana lähestymistavasta on löydettävissä yhtymäkohtia muun muassa kriittisen, konstruktiivisen, eko-sosiaalisen, ja poliittisen sosiaalityön kanssa. Samalla ryhmän teatteri- ja sosiaalityö käy esimerkiksi niin kotoperäisestä (indigenous) intialaisesta sosiaalityöstä kuin sosiaalisesti sitoutuneesta teatterista. Natya Chetanan työn tunteminen kehottaa kyseenalaistamaan ja ylittämään niin ammattilaisten ja amatöörien, kuin sosiaalityön ja teatterin välisiä raja-aitoja. Suhteessa kansainvälistä ja/tai globaalia sosiaalityötä luotaavaan akateemiseen keskusteluun, se todentaa erilaisten paikkasidonnaisten identiteettien ja näkökulmien tunnistamisen ja tunnustamisen tärkeyttä. Kaiken kaikkiaan tutkimus peräänkuuluttaa sosiaalityön monimuotoisuuden syvempää ymmärtämistä ja jälkikoloniaalisen analyysin hyödyntämistä sosiaalityössä.
