On tuulinen päivä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Sopuhuolto Oy:n duunarit Jonne ja Antila tekevät osansa, soittavat suutaan ja etsivät tilaisuutta livahtaa omille teilleen - kummallakin on syynsä. Miehiä näyttää yhdistävän sama illuusioton maailmankatsomus, mutta siinä missä Antila yrittää säilyttää sen vähän hyvän mitä elämällä on tarjota, Jonne valmistautuu tuhoamaan kaiken jotta uudella järjestyksellä olisi tilaa syntyä.

Väärä todellisuus on tuhottava. Samantekevää, kuinka moni muurahainen katoaa silloin liekkeihin, hävityksen hetken vapauttamina poikkeusyksilöt kasvavat oikeisiin mittoihinsa, takaisin ihmisiksi. Raikasta ilmaa hengittäviksi, haaveileviksi, tunteviksi, tulevaisuuteen uskoviksi ihmisiksi.

Raimo Pesosen neljännessä romaanissa maailman mielettömyys rakentuu pienistä ja valheellisen viattomista palasista. Arkisen ja tavallisen taakse saattaa lopulta piiloutua se kaikkein pelottavin: ihminen, jonka ajatusten ja tekojen julmuudesta ei lähimmilläkään ole aavistusta.

Heräämisensä kynnyksellä poikkeusyksilö ei eroa muista, hän on kuin kuka tahansa, mahdollisesti jopa muita mitättömämmältä vaikuttava, halveksittu ja syrjitty. Mutta oivaltaessaan mitä on tehtävä hän ottaa jo askeleen kohti ihmisen mittaa, vaikka jatkaa vielä näennäisesti hyönteisen eloaan miljardien kanssakusiaisten seassa.
Hän ei anna minkään pidätellä itseään, hän voittaa epäröintinsä ja nousee katumuksen yläpuolelle. Hän löytää lopulta keinot.

Metsästäjässä Pesonen osoittaa kuinka vaarallista on sokeasti uskoa kaikki näkemänsä ja kuulemansa - ja mitä tapahtuu kun inhimillisyyden liima jätetään pois elämän rakennelmasta. Kun Pesosen elävä ja kuvausvoimainen kieli yhdistyy tematiikan raadollisuuteen on lopputuloksena romaani, joka ei viimeisen sivun jälkeenkään jätä lukijaa rauhaan.