Vuonna 2007 kaksivaiheisen luokanopettajakoulutuksen valintakokeiden ensimmäinen vaihe koki suuren muutoksen. Tuolloin entinen ylioppilastodistukseen ja opettajan sekä kouluavustajan työkokemukseen ja muihin opintoihin nojaava esivalintapistejärjestelmä korvattiin kaikille avoimella ns. Vakava-kokeella (valtakunnallinen kasvatusalan valintayhteistyö-hanke). Siihen sai ottaa osaa edeltävän todistuksen tasosta riippumatta ja riittävästi kokeesta pisteitä saaneet saivat kutsun varsinaiseen soveltuvuuskokeeseen.
Vakava-hankkeen tarkoituksena oli paitsi lisätä entisestään kasvatusalan valintayhteistyötä myös parantaa uusien ylioppilaiden asemaa valintakokeessa. Heidän asemansa luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa on ollutkin varsin kehno. Esimerkiksi vuonna 2005 uusia ylioppilaita oli koulutukseen valituista opiskelijoista vain yhdeksän prosenttia. Vaikka uusien ylioppilaiden pieni osuus oli tiedossa, ennen vuotta 2007 siihen ei reagoitu. Tilanteesta oltiin pikemminkin ylpeitä, sillä näin syntyi illuusio erityisestä alasta, jolle pääsevät vain harvat ja valitut ja vasta useamman yrittämiskerran jälkeen. Opiskelijavalinnalla rakennettiin myös opettajan ammatin arvostusta.
Vaikka uusien ylioppilaiden määrä opiskelijaksi valituissa kaksinkertaistui Vakavan myötä, kasvu jäi ennakoitua pienemmäksi. Kun entisessä mallissa uusien ylioppilaiden esivalintapisteet eivät riittäneet soveltuvuuskoekutsuun, nyt heitä karsiutui vanhoja ylioppilaita enemmän kirjallisessa Vakava-kokeessa.
Ilmiö kertoo Vakava-hankkeen virheellisistä oletuksista. Valintakokeen kirjallinen koemateriaali julkaistiin vasta kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jotta aiemmin kirjoittaneiden oletettua lukuaikaetua saataisiin vähennettyä. Tämä ratkaisu ei tuottanut toivottua tulosta ja syynä uusien ylioppilaiden huonoon menestykseen saattoi pikemminkin olla voimien kuin lukuajan puute. On ilmeistä, että osa uusista ylioppilaista mieluummin pitää välivuoden kuin aloittaa opinnot, ja siksi opiskeluun hakeutuminen on puolitehoista.
Tutkimustulosten perusteella on suhtauduttava epäillen poliittisten päättäjien pyrkimykseen korottaa ylioppilastodistuksen asemaa valintakokeissa. Menettely saattaisi päästää koulutukseen sellaisetkin nuoret, joiden olisi pikemminkin syytä toipua lukio-opiskelun aiheuttamasta rasituksesta kuin hakea väsyneenä suuntaa elämälleen.
Koulutukseen valittujen ikää enemmän muuttui valintojen ympärille rakentunut kulttuuri. Luokanopettajakoulutukseen tähtäävät nuoret ylioppilaat kaikkosivat koulun avustaja- ja harjoittelijareservistä ja kasvatustieteen opintopistekertymät suorastaan romahtivat avoimessa yliopistossa. Kun ennen Vakavaa luokanopettajakoulutus mieluummin valitsi kokeneemman hakijan kuin nuoren, nuoret odottivat, lisäpisteitä keräten, koulutusvuoroaan kentän kouluissa. Näin koulut saivat tarvitsemansa avustajat itselleen.
Kun Vakava muutti selviöksi käyneen avustaja- ja harjoittelijakulttuurin, koulujen arkeen tuli särö. Avustajatarjonta loppui lähes tyystin ja lisäksi tarjokkaiden motivaatiotausta muuttui heikommaksi. Siksi varsinkin rehtorit ovat kaivanneet vanhaa esivalintamenettelyä takaisin ja ovat perustelleet kaipuutaan opiskelijoiden edulla; koulussa työskentely paljastaa sopiiko ala itselle. Tutkimukseni kuitenkin antaa viitteitä siitä, että toive entisestä ilmentää enemmänkin pyrkimystä vaikuttaa opettajaopiskelijoiden valintaan. Vakava nimittäin lopetti rehtoreiden ja opettajien opiskelijoihin kohdistaman, osin tiedostamattoman, epävirallisen kontrolli- ja sosiaalistamisjärjestelmän. Samalla kun kouluun erityisen hyvin sopivaksi katsottuja nuoria kannustettiin ja kutsuttiin myöhemmin sijaiseksi, huonommaksi havaitut, sopimattomat, jäivät ilman tukea. Epävirallinen kontrollijärjestelmä pyrki pitämään koulun entisenlaisena.
Vakava ei paljastunut ainoastaan valintojen ympärille rakentunutta avustaja- ja harjoittelijakulttuuria vaan myös sen, kuinka vaikea on päästä irti vanhoista luokanopettajankoulutuksen valintakoekäytänteistä. Kun ei tiedetty, mitä esimerkiksi esivalinnasta poistetulle ylioppilastodistukselle pitäisi tehdä, lähes poikkeuksetta opettajankoulutusyksiköt siirsivät sen ainakin jossakin muodossa valintojen toiseen vaiheeseen. Kun olisi ollut mahdollisuus luoda uutta soveltuvuuden arvioinnissa, turvauduttiinkin menneeseen. Valintojen toisen vaiheen kehittämiselle ei joko nähty tarvetta tai sitä ei osattu tai haluttu työläänä operaationa tehdä.
