Englantilainen kirjailija Faye matkustaa Ateenaan opettamaan luovaa kirjoittamista kesäkurssille. Lennolla hän tutustuu vierustoveriinsa, eronneeseen kreikkalaismieheen. He puhuvat koko lentomatkan ajan, ja parin päivän kuluttua Faye tapaa miehen uudelleen, kun lähtee mukaan tämän veneelle. Faye tapaa Ateenassa myös vanhoja tuttujaan, muita kurssin opettajia ja oppilaita, ja kuuntelee ihmisten tarinoita tarinoita kertojiensa avioliitoista, perheistä, työstä, heidän peloistaan, yksinäisyydestä, irrallisuudesta, arjesta, sattumuksista, jotka ovat dramaattisia tai vain banaaleja. Miltei kokonaan omasta tarinastaan häivytetty Faye kertoo keskusteluista niitä juuri kommentoimatta hänestä saamme tietää vähän ja vain sivulauseiden kautta. Hän on tapaamiensa ihmisten tarinoiden kaikukoppa, kertoja, joka hahmottelee ääriviivat, mutta kieltäytyy rakentamasta syy-seuraussuhteita irrallisten kertomuskatkelmien välille.

Cuskin omaäänisen proosan outo lumo perustuu ikiaikaiselle kertomisperinteelle mutta samalla vastustaa romaanitaiteen konventioita. Kertomisen problematiikkaa, sen suhdetta valtaan ja vallankäyttöön, ja ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä teoksissaan terävästi ruotivaa Cuskia on verrattu niin Virginia Woolfiin kuin W.G. Sebaldiinkin.