Jatkosodassamme, vuosina 1941–1945, nimitettiin 191 Suomen armeijan sotilasta Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritareiksi, neljä heistä kahdesti. Esityksiä ristin ansaitsevista sotilaista tuli Päämajaan lähes 300, joista Marski hylkäsi 83. Useimpien kohdalla peruste oli yksinkertainen – kaatunut! Vaille ristiä jäivät muun muassa everstit Esa Hannuksela, Uno Fagernäs, Niilo Hersalo, Jussi Sihvo, Viktor Sundman, Armas Kemppi, Bertel Ikonen, vääpeli Alfons Almi, luutnantit Vladimir Marmo ja Harry Järv sekä lentomestari Martti Paasonen.www.booky.fi
Vaikka perusteet jokaisen kohdalla olivat vahvat, ylipäällikkö ei katsonut heitä soveliaiksi kantamaan hänen mukaansa nimettyä ristiä. Mannerheim-ristin asemesta moni sai VR 1:n, ja liian moni puuristin.
Eversti Armas Kemppi johti urhoollisesti ja taitavasti hyökkäysvaiheessa Jalkaväkirykmentti 7:ää. Esitys hänestä tehtiin elokuussa 1942, jolloin Viipurin katastrofi oli vasta edessä. Fagernäs oli korpisodan taituri, everstit Hersalo, Sihvo ja Sundman erinomaisia divisioonan komentajia – puhumattakaan niistä sotamiehistä, aliupseereista ja upseereista, jotka haavoittumisensa jälkeenkin jatkoivat hyökkäystä konepistooli kädessä. Syistä miksi näille miehille ei Mannerheim-ristiä myönnetty, voi esittää pelkkiä arveluita. Seppo Porvalin 19. teos, Ritarit ilman ristiä, tuo nämä sotahistoriassame aiemmin vain ohimennen mainitut sankarit esiin aivan uudella tavalla.