Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa kirjallisuussosiologisen ja organisaatiotutkimuksen tutkimusperinteitä hyödyntäen, minkälainen rooli kaunokirjallisuudella on erityisesti suomalaisen yleisen kirjaston institutionalisoitumisessa sekä myöhemmässä kehityksessä. Yhteyden osoittamiseksi ja avaamiseksi kuvaillaan yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden suhdetta kaunokirjalliseen järjestelmään, sekä tarkastellaan mahdollisuuksia, joita tämä kulttuurinen ja historiallinen sidos voi tarjota tänä päivänä ja tulevaisuudessa sekä yleiselle kirjastolle että kirjallisen järjestelmän muille toimijoille.

Yleinen kirjasto hankkii, säilyttää, välittää ja edistää kaunokirjallisuutta käyttäen eräänlaisina innovaatioina kehittyneitä erityisiä menetelmiä, jotka ovat levinneet maasta toiseen yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden institutionaalisen samankaltaistumisen seurauksena. Yleinen kirjasto syntyi 1800-luvulla toteuttamaan tiedollis-sivistyksellisiä päämääriä, mutta nopeasti siitä kehittyi lukijoiden kirjasto. Tämän tutkimuksen näkökulmasta erityisesti kertomakirjallisuuden kirjavalinnan kysymyksistä tulikin yleiselle kirjastolle haaste, jossa jouduttiin tekemään toimintaympäristöstä johtuvia kompromisseja.

Myöhemmin 1960-luvulla yleisen kirjaston kaunokirjallisuuteen liittyvät haasteet muuttuivat enemmän yhteiskunnallisiksi. Sen toimintoja ja tehtäväkenttää alettiin laajentaa, ja kaunokirjallisuudesta tuli kirjastossa vain yksi – tosin kirjastonkäyttäjien edelleen suosima – aineisto. Tosin sekä yleisen kirjaston sisällä että kirjallisella kentällä keskusteltiin vielä 1980-luvullakin kaunokirjallisen kokoelman valintakriteereistä.

Yleisen kirjaston asema kulttuurilaitoksena heikkeni edelleen, kun 1990-luvulla kirjastolle asetettiin tietoyhteiskunnan tavoitteiden mukaisia uusia tehtäviä. Kaunokirjallisuus ja koko painettu kirjallisuus aineistona alkoivat tässä valossa ja modernin hybridikirjaston näkökulmasta näyttäytyä vanhanaikaisina. Yleisestä kirjastosta alettiinkin 2000-luvulla rakentaa modernia palvelulaitosta, jossa tilan merkitys korostui kokoelman kustannuksella.

Tutkimuksessa osoitetaan, että korostamalla yleisen kirjaston erityislaatuista roolia kirjallisen järjestelmän toimijana voitaisiin rikastuttaa koko kirjallista järjestelmää ja sen käsitettä sekä mahdollisesti lisätä erityisesti pienten kirjastojen legitimiteettiä ja resurssien riittävyyttä.