Suomalaisessa pientaloarkkitehtuurissa tapahtui selkeä murros 1950–1960-luvuilla. Puolitoistakerroksisista rintamamiestaloista siirrtyttiin mataliin, yksikerroksisiin omakotitaloihin, joissa oli suuret ikkunat, ovi olohuoneesta pihalle, liukuovia ja avotakkoja. Etenkin Yhdysvalloista, Tanskasta ja Ruotsista saadut vaikutteet näkyivät talojen suunnittelussa. Käsityövaltainen rakentaminen vaihtui elementtituotantoon. Ajanjaksolle ajoittuvat Tapiolan rakentuminen, lukuisat asuntonäyttelyt, rivi- ja atriumtalojen suosio, futuristiset materiaali- ja muotokokeilut, moduulikonstruktivismi ja tiiviit pientaloalueet.

Kirjassa tarkastellaan, miten pientaloista kirjoitettiin 1950–1960-luvun asumista käsittelevissä julkaisuissa. Aineistoina ovat olleet Arkkitehti-, Kotiliesi, Avotakka- ja Kaunis koti -lehtien vuosikerrat sekä Suomi rakentaa -näyttelyiden luettelot. Kiinnostuksen kohteena ovat pientalot arjen arkkitehtuurina ja elettyinä tiloina sekä näiden asioiden esittäminen mediassa.

Tutukimus vastaa kysymyksiin, mikä pientaloarkkitehtuurissa oli tyypillistä 1950–1960-luvuilla ja miten lehdistö tuolloin kuvasi pientaloasumista ja rakensi modernin kodin ihannetta. Samalla kerrotaan, miten ja miksi arkkitehtien arvostus ja rooli muuttuivat pientalojen suunnittelussa 1960-luvun lopulle tultaessa. Esiin nousevat myös asukasperheiden kuvaamisessa tapahtuneet muutokset.