Pirjo Kelan Mielimetsä on lyhytproosaa siitä, mitä suomalaisella tulee mieleen sanasta metsästä. Kirjan lumoavan kuvituksen on tehnyt Anu Paljärvi.

Mitä suomalaiset ajattelevat metsästä? Onko se muutakin kuin rauhan tyyssija tai kitkerien kiistojen aihe? Kirjailija Pirjo Kela alkoi pohtia asiaa, ja hänen mieleensä nousi lukemattomia lausahduksia, mielipiteitä ja tarinoita, joita hän oli vuosien varrella kuullut. Hän kirjoitti kaiken ylös.

– Näin syntyi Mielimetsä, teos, jossa Kela päästää ääneen 139 eri-ikäistä suomalaista. He kertovat omin sanoin, mitä heille tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta metsä.

”Metsä menee aina sinne, missä on puita. Jos on tarpeeksi kuusia ja mäntyjä ja vaikka koivuja, niin sinne se menee. Niitten puitten välit tulee täyteen metsää, ja oksien allekin se menee, ainakin kuusen oksien alle. Ja metsää on hiukan myös maan sisällä, sillä siellä on puiden juuret. Niistä juurista metsä tykkää niin paljon, että alkaa tehdä sieniä. Silloin sataa ja on kesä. Niitä sieniä saa poimia ihan kuka vaan, mutta ensin ne pitää opetella tuntemaan.

Jos joku tulee ja kaataa kaikki puut, niin silloin se metsä menee pois, se nousee ylös yhä korkeammalle ja korkeammalle ja lopulta pilven päälle. Sieltä ylhäältä se katselee, onko jossakin vielä puita ja sinne se sitten lähtee. Kun metsä tulee pilvestä alas, kuuluu jyrinää. Se on ukkonen, mutta kun metsä on päässyt puitten luo, ukkonen loppuu. Siitä ihmiset tietää, että metsään voi taas mennä." -Konsta, 4.