Saatan vain seurata sivusta ystäväni muuttumista päivä päivältä höppänämmäksi. Nyt hän näyttää juuri siltä, mitä onkin, keski-iän ohittaneelta naiselta, joka kaikin keinoin yrittää näyttää kaksikymppiseltä. Tekoripset viuhuvat kuin perhosen siivet. Näkyypä niissä olevan jotain koristehelmiäkin. Tummiksi värjätyt kulmat on nypitty ja muotoiltu ohuiksi kaariksi saaden ilmeen pysyvän hämmentyneeksi.

Hän, joka ei yleensä juuri meikkeihin koske, kulkee nyt joogassa täydessä miranolissa. Rakennekynnet ovat niin pitkät, ettei niillä mihinkään voi tarttua, kotitöihin ensinkään. Voi vain istua lootusasennossa ja hymistä.

En eläissäni olisi voinut uskoa, että aina niin jalat maassa kulkeva ystäväni, vieläpä opettaja voisi muuttua täysin höpsähtäneeksi homssuksi, tuosta vaan. En tiedä, mitä tehdä. En kai mitään, seurata vain, mihin tämä kaikki johtaa. Pistän kameran laulamaan. Haluan todistusaineistoa siitä, että näin voi käydä järkevällekin kuivakukalle. Eihän tiedä, vaikka jäisi vielä tälle tielle kokonaan, mitä suuresti epäilen. Omissa silmissäni kaikkeen syypää miehenpuoli on jo hehkunsa menettänyt, kiilto on himmennyt.