Tiedotusopin alaan kuuluva väitöskirja
Tutkimuksen kohteena ovat ne muutokset, joita venäläisessä sanomalehdistössä ja journalismissa tapahtui 1980-luvun lopun poliittisten reformien aikana ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tutkimus kohdistuu alueelliselle tasolle ja tarkastelee Karjalan tasavaltaa esimerkkitapauksena.
Teoreettisesti tutkimus perustuu ajatukseen siitä, että neuvostoyhteiskunta oli epätäydellisesti moderni ja sen modernit piirteet, kuten joukkotiedotus-välineiden runsas käyttö, olivat osaksi pinnallisia rituaaleja ja niiden modernisoiva vaikutus jäi puutteelliseksi yhteiskunnan esimodernien piirteiden aiheuttamien rajoitusten vuoksi. Yksi neuvostojärjestelmän hajoamisen syistä oli se, että järjestelmä ei neuvostoajan erityinen, epätäydellinen modernisaatio ei kyennyt käsittelemään niitä paineita, joita modernisaatiokehitys aiheutti.
Tutkimus tarkastelee lehdistön ja journalismin muutosta kolmen eri näkökulman kautta. Niistä ensimmäinen tarkastelee lehdistön rakenteen kehittymistä Karjalan tasavallassa ja yksitäisissä lehdissä tapahtuneita muutoksia. Toinen näkökulma perustuu kyselytutkimukseen, jonka kohteena on eri lehtien yleisö helmikuussa 2000. Kolmantena on journalismin analyysi määrällisen ja laadullisen tekstianalyysin avulla.
Neuvostojärjestelmän hajoamisen myötä entinen lehdistörakenne, jossa johtavassa asemassa olivat valtakunnalliset lehdet, hajosi ja alueelliset lehdet tulivat lehdistön tärkeimmäksi osaksi. Alueellisella tasolla muodostui uudenlainen lehtienvälinen kilpailu ja lehdistön moninaisuus. Esimerkiksi Karjalassa venäjänkielisten aluelehtien määrä kasvoi kahdesta yhteentoista ja suomen- ja karjalankielisten lehtien määrä yhdestä kolmeen. Kehitys on ollut samanlaista muillakin alueilla. Lehtien julkaisemisessa eri alueilla havaittujen erojen syinä ovat niin entiset perinteet lehtien julkaisemisessa, kansalaisyhteiskunnan kehitys kuin taloudellinen hyvinvointikin.
Kyselytutkimuksen mukaan venäläisten lehtien lukijat ovat selvästi jakautunut iän mukaan sekä vähemmässä määrin sukupuolen mukaan. Skandaalinhakuinen, oppositiossa oleva lehti on osoittautunut menestyksekkäimmäksi lehtityypiksi, kun taas niin vanhat kuin uudet eliitteihin vetoavat "laatulehdet" saavuttavat vain pienen osan yleisöstä. Journalismin muutoksen tarkastelu kahdessa sanomalehdessä osoittaa että toimittajat ovat saaneet journalistisen tekstin tuottamisen selvästi valvontaansa. Neuvostoaikana sanomalehdet olivat täynnä ulkopuolista kirjoittajien juttuja ja lyhyen glasnostin ajan aikana lukijakirjeillä oli keskeinen rooli. Toisaalta, erilaisten tekstuaalisten rakenteiden joukossa professionaali uutismuoto on saanut enemmän suosiota vaikkakin kantaaottamaton monologi ja juttutyyppi, jossa lähteiden siteeraaminen ja toimittajan kommentit on yhdistetty ovat edelleen suosiossa. Ainoastaan pelkästään vierasta puhetta sisältävät tekstit ovat selvästi vähentyneet. Venäläinen journalismi on omaksunut vaikutteita ulkomailta, mistä osoituksena on esimerkiksi se, että Karjalan Sanomat on alkanut muistuttaa länsimaista journalismia nopeammin kuin venäjänkieliset lehdet.
Tiedotusvälineillä oli tärkeä rooli neuvostojärjestelmän hajoamisessa ja tämä tutkimus väittää, että tieto ei ollut yksinomaan järjestelmän hajoamisen taustalla vaan suurempi merkitys oli siinä miten tieto neuvostoyhteiskunnassa esitettiin. Kun lehdistö alkoi vuodesta 1985 lähtien toimia entistä paremmin neuvostojärjestelmän perinteiden mukaisesti osallistumalla yhteiskunnan rakentamiseen ja tarjoamalla tilaa erilaisille mielipiteille, se osallistuikin yhteiskuntajärjestelmän hajottamiseen. Järjestelmä ei kyennyt sopeutumaan eriäviin mielipiteisiin.
Neuvostoliitossa ei kyennyt kehittymään erityistä journalistista sfääriä vaan journalismi oli sekä poliittisen että kirjallisen toiminnan osa. Neuvostoliiton jälkeisessä oloissa journalistisen sfäärin kehittymismahdollisuudet ovat paremmat vaikkakin monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa läntisen moderni sanomalehti ja moderni uutismuoto ovat kehittynyt nopeammin. Yksi syistä on siinä, että ulkomainen omistus, joka on tuonut muihin alueen maihin mukanaan länsimaisia toimintamalleja ja -tapoja, on jäänyt Venäjällä hyvin vähäiseksi. Lisäksi omaperäisillä journalismin muodoilla on Venäjällä pidempi historia eikä niiden voida odottaa muuttuvan yhtä nopeasti.
Myös poliittisen järjestelmän ja kansalaisyhteiskunnan kehityksellä on vaikutuksensa: journalismi, joka perustuu sitaatteihin ja niiden tulkintaan yleisestä näkökulmasta, voi kehittyä vain oloissa, joissa lähdeorganisaatiota ja kommentteja on helposti saatavana, ja joissa vallitsee yleisesti hyväksytty, yhteinen tulkintatapa. Nämä olosuhteet ovat toistaiseksi heikosti kehittyneet Venäjällä. Myös sillä on merkitystä, että vanhan koulukunnan toimittajien parissa uusien kantaaottamattomien ja standardisoitujen muotojen omaksuminen koetaan menetyksenä.
Tutkimus antaa mahdollisuuksia ymmärtää lehdistön ja journalismin kehittymistä osana yhteiskunnallista muutosta. Lisäksi tutkimus tarjoaa kokonaiskuvan yhden Venäjän alueen lehdistöstä ja sen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksesta voi olla hyötyä myös venäläisissä lehdissä mainostaville sekä venäläisiin lehtiin investoiville ulkomaalaisille
