Hurriganes tarjosi YYA-ajan Suomessa omatekoisen tulkinnan Amerikasta ja rock `n´ rollista. Yhtye levitti vahvistimiensa eteen Yhdysvaltojen lippuja, ajeli 50-luvun jenkkiautoilla ja oli muutenkin avoimen kaupallinen ja uhmakas.

Hurriganesilla oli tietyn sukupolven yhteistä kokemusmaailmaa. Remu, Cisse, Albert ja myöhemmin Ile vastasivat yhtenäiskulttuurin runtelemassa Suomessa kajautettuun huutoon, jossa haluttiin rennompaa elämäntapaa ja vähemmän pykäliä.

Hurriganesin luoma Amerikka oli suomalaisissa oloissa kehitelty simulaatio aavan meren tuolla puolen olevasta kulttuurista. Se oli tehokas luomus. 1970-luvun ilmapiiriin kuului asettaa taiteelle näkyviä poliittisia päämääriä. Kantaaottavan taiteen etujoukkoon kuuluivat poliittinen laululiike ja niin sanottu edistyksellinen rockmusiikki. Hurriganesin politiikkana oli epäpolitiikka. Kun yhteiskunnallinen eliitti puhui tiedostavuudesta ja edistyksellisyydestä, Hurriganes astui lavalle ja lauloi: "skuugi darling just tyttö my pylly." Tällä tavalla Hurriganes-ilmiö oli yhtenä tekijänä muuttamassa kulttuuri-ilmapiiriä vapaammaksi.

Hurriganes erosi 1970-luvun kulttuuri-ilmapiirin päälinjasta myös siinä, että yhtye halusi menestyä ja rikastua, tehdä rahaa. Ja kyllä se tekikin. Yhtye rikkoi yleisöennätyksiä Suomen ohella Ruotsissa. Osittain Hurriganesin ansiosta rockmusiikki alettiin ottaa muunakin kuin vain farkunsinisen nuorisosukupolven omalaatuisena, suuriäänisenä tanssivillityksenä, jollaisena se yleisjulkisuudessa aiemmin nähtiin.

Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija. Hän väitteli Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Hurriganesin merkityksestä 1970-luvun suomettuneessa Suomessa. Laukka on työskennellyt journalistina ja mm. sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkönä sekä uutispäällikkönä. Nykyisin hän on Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Laukka soittaa bassoa rockbändissä ja pelaa jääkiekkoa.