Lapin arkeologia on vuosikymmeniä odotettu kokoomateos napapiirin pohjoispuolisten alueiden elämän jäljistä kivikaudelta 1700-luvulle. Esinelöytöjen, hautapaikkojen ja elinkeinojen vaihteluista kertovien todisteiden avulla pohjoinen piirtyy teoksessa omintakeisena mutta myös jatkuvasti muuttuneena yhteisöjen verkostona. Lappi Skandinaviasta Kuolan niemimaalle ei ollut periferiaa, vaan eri väestöryhmien välinen yhteydenpito ja kaupankäynti oli vilkasta. Rautakaudella suurin saamelaiskulttuurin alue ulottui jopa tuhannen kilometrin matkalle. Miksi se kuitenkin hävisi nopeasti keskiajalla?

Teos avaa yleistajuisesti uusimpia arkeologian, historian, genetiikan ja kielitieteen löytöjä, jotka ovat mullistaneet monia käsityksiä alueen menneisyydestä. Samalla se osoittaa, kuinka esihistorialliset jäljet näkyvät Lapissa edelleen.