Keskellä kesää miehen äiti ottaa yhteyttä. Äiti on saanut kutsun, eikä halua kohdata tehtäväänsä yksin. Voisiko poika tulla avuksi? Äiti on jo vanha, eikä parantajan hommiin voi lähteä peukalokyydillä. Vanha Capri pitää saada taas hyrräämään. Auto on seissyt hylättynä liiterissä isän kuolemasta saakka. Poika ei ole kätevä käsistään, hän on runoilija, ajelehtija, mutta hän lupautuu. Hän palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Kaikki entinen on häntä vastassa. Ehkä vihdoin on aika kysyä äidiltä ne oikeat kysymykset. Nekin jotka voivat tehdä kipeää.Peter Sandström kirjoittaa kauniisti ja vahvasti keski-ikäisen miehen yrityksestä tulkita omia tunteitaan ja menneisyyttään. Mikä on aitoa rakkautta, luommeko itse omat tunteemme, kuvittelemmeko? Muistot ensirakkaudesta tuovat pintaan muutakin. Vanhempien suhde näyttäytyy erilaisena nyt, kun miehellä itselläänkin on lapsia. Olisiko hänen pitänyt tarttua elättäjän rooliin, tehdä niin kuin isänsä joka lopetti hevosia kun kukaan muu ei halunnut?