Kun rauha on laskeutunut,
mikä silloin
on laskeutunut, mikä tomu
meistä on jäänyt
avaruuteen?
Maailmankaikkeus on täynnä
tatuointeja ja lävistyksiä
ja siinä yhä enemmän kaltaisemme.
Ihminen merkitsee nahkansa tatuoinnein ja lävistyksin,
mutta muuttuuko hän? Pieni on hänen askeleensa lumessa,
kengänjälkensä valtava unohduksen historiassa. Mykistävästä
vaitiolosta voi astella kohti parempaa maailmaa – ainakin
Puškinille omistettuna talvi-iltana.
Runoilija kiemurtelee vanhalla polkupyörällään keskellä
kiireisten liikennettä. Päivät tulevat ja menevät tasaisesti
tai epätasaisesti, kaikki on katoavaista, mutta hyväntahtoisen
elämänrealistin virne säilyy suupielessä.
Pentti Saaritsan 22. runokokoelma on värikäs matka
muistoihin ja unohduksiin, menneeseen, nykyiseen ja hiukan
tulevaankin.