"Eros ja Thanatos, seksuaalisuus ja kuolema, ovat aina kulkeneet melkein kuin rinnakkain pitkin tuotantoani, mutta niinhän on laita useimpien runoilijoiden. Kun rakkaus alkaa tai loppuu, se näkyy runoissa. Ja kun elämään ilmaantuu lapsia, ne ilmaantuvat myös runoihin. Minua ovat aina kiehtoneet myös joka päivään liittyvät 'omituiset' kokemukset, déjàvu't, aavistukset, unohduksen humahdukset ja Virhe joka on yhtä kuin onni. Hiukan metafyysiset tuokiot, joilla ei tarvitse olla mitään tekemistä mystiikan tai ns. paranormaalien ilmiöiden kanssa.

Tietty tunnustuksellisuus, ja samalla illuusiottomuus ja pessimismi tuntuvat olleen minulle jo toistakymmentä vuotta ominaisuuksia, joista kriitikot ovat olleet melko yhtä mieltä. Minä joka pidän ilonpidosta ja leikinlaskusta kirjoitan runoni usein kuin teloitusryhmän edessä, en tiedä miksi. Yritän olla suvaitsevainen ja viljellä huumoria, mutta vaikeaa se tässä maailmassa on. Elämänvoima se edelleen nousee ja laskee minussa aaltoina joihin olen tottunut, mutta mielenterveys on joskus lujilla. Humalassa lennän helposti yli Olympon, krapulassa miten kuten yli käenpesän.

Näinköhän kirjani ovat syntyneet?"

- Pentti Saaritsa, Miten kirjani ovat syntyneet 3 (WSOY 1991)

Pentti Saaritsan 23. runokokoelmassa vanheneva muistiolento etsii salasanoja, jotka tulevat kun niitä huvittaa, eivätkä jätä varjoa paperiin. Hän arvelee olevansa hyvän ja pahan tuolla puolen, pitäisi vain päättää kumpi on milläkin puolen. Onnelaan vievästä kummitusjunasta hän myöhästyy ja rekrytoituu takaisin elinkautiseen taisteluun mahdottomuuksien puolesta.