Kirjan voi tilata myös sähköisenä pdf-muodossa Ellibsistä

Käsitteet 1930-luvun lama ja politiikka ovat esiintyneet suomalaisessa historiantutkimuksessa sangen harvoin yhdessä. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että lama on nähty lähinnä taloudellisena ja vain jossain määrin sosiaalisena ilmiönä. Taloudellista kehitystä tutkittaessa on aikaisemmin sivuttu myös hiukan 1930-luvun lamaan liittyvää ylätason talouspolitiikkaa.

Sen sijaan 1930-luvun laman aikaista vallankäyttöä ja politiikkaa ei ole oikeastaan Suomessa tutkittu. Tampereen tapauksessa laman ja politiikan tutkimiselle antaa oman mehevyyden Kansalaissodan läheisyys ja valtuuston muuttuminen vasemmistoenemmistöiseksi sen jälkeen.

Jarmo Peltolan 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa teossarjan kolmannessa osassa pureudutaan laman aikaiseen politiikkaan paikallisyhteisössä. Politiikan näyttämöinä ovat työpaikat, kunnallispolitiikka ja kaduilla tapahtunut kansalaistoiminta. Toimijoina ovat porvarit, sosialidemokraatit ja vasemmistolaiset eli kommunistit.

Työpaikoilla tapahtuneeksi politiikaksi on käsitetty palkkaneuvottelut, yksipuoliset palkanalennukset ja työntekijöiden irtisanomiset. Laman aikana tehtaiden omistajilleen tuottamat osingot ja johtajille maksetut tulokseen sidotut palkkiot asetetaan rinnakkain työntekijöiden palkanalennuksien ja irtisanomisten kanssa. Aikaisemmassa tutkimuksessa ei ole tarpeeksi korostettu, että kommunisteiksi epäiltyjen työntekijöiden seulominen tapahtui työnantajien, STK:n työläistilastoosaston (mustat listat) ja Etsivän Keskuspoliisin yhteistyönä.

Niin ikään politiikaksi on ymmärretty työttömyysmäärärahoista ja työttömyystyömaista päättäminen kaupunginvaltuustossa. Vasemmisto ja oikeisto kamppailivat vuosittain työmäärärahoista, siirtotyömaiden perhe- ja paikallislisistä sekä työtuvan ja kunnallisen ruoka-avun jatkamisesta. Politiikkana on pidetty vappumarssin tai työttömien kokousten väkivaltaista estämistä. Poliisien ja työttömien (vasemmiston) kohtaamista Tampereella verrataan muihin maihin. On hämmästyttävää, että työväestöön kohdistuneet toimenpiteet olivat jyrkimmillään juuri silloin kun heidän asemansa oli heikoimmillaan ja he olisivat tarvinneet eniten yhteiskunnan tukea.