Kesän 1944 taisteluissa Suomen rintamat vakiinnutettiin, millä luotiin edellytykset aselevolle ja välirauhalle. Tasavallan presidentiksi elokuun alussa nimitetyllä marsalkka Mannerheimilla oli keskeinen rooli siirryttäessä sodasta rauhaan. Hänen tärkeimmäksi apulaisekseen kohosi marraskuussa pääministerinä aloittanut J. K. Paasikivi.

Mannerheim antoi ”Paasikiven linjalle” vahvan tukensa. Presidentti ja pääministeri olivat yksimielisiä siitä, että välirauhansopimuksen määräysten täyttäminen oli välttämätöntä ja edellytti myös yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Yhtä lailla tärkeää oli sisäpoliittisen tilanteen pitäminen vakaana.

Maailmansodan päättyessä toukokuussa 1945 Suomi oli ehtinyt olla irti sodasta jo useita kuukausia. Kuitenkin vasta Pariisin rauhansopimus vuonna 1947 mahdollisti Suomen aseman pysyvämmän vakiinnuttamisen.

Kylmän sodan merkkien voimistuessa valtiojohdon oli noudatettava toimissaan varovaisuutta, jotta Suomi ei olisi joutunut suurvaltakiistoihin mukaan. Tämä onnistui, ja Suomi jäi Eurooppaa halkovan blokkijaon pohjoiselle sivustalle puolueettoman Ruotsin kupeeseen.

VTT, professori Pekka Visurin kirjan keskeisiä lukuja ovat: kesän 1944 suurtaisteluista aselepoon, välirauhansopimuksen ehtojen täytäntöönpanon alku, kamppailu sisäpoliittisesta vallasta talvella 1945, sodan päätös Euroopassa ja heijastukset Suomeen, Pariisin rauhansopimuksen valmistelu kiristyvässä ilmapiirissä, rauhankonferenssi Pariisissa ja loppupäätelmät: miten Suomi selviytyi?