Merikarjala tarkoittaa Karjalankannaksen ja Kymenlaakson rannikkoalueita sekä Suomenlahden ulkosaaria. Seutu on ollut kautta aikain läpikulkumaata, jonka kautta Suomen aluetta on asutettu ja jonka kautta uusia kulttuurivaikutteita on kulkeutunut Karjalaan ja Suomeen. Sen keskus on ollut kosmopoliittinen kaupan ja kulttuurin kaupunki Viipuri.

Merikarjalan alueellista kokonaisuutta hahmottamalla avautuu uudenlaisia näkökulmia karjalaisuuteen ja Suomenlahden itäosan rannikko- ja saaristoalueen monikulttuurisuuteen, talouselämään ja historiaan. VSKS:n toimitteen 24 artikkelit luovat näkymiä seudun arkipäivän historiaan, kaupankäyntiin, merenkulkuun ja lastaustyöhön, Venäjä-yhteyksiin, naisten järjestö- toimintaan ja musiikkielämään. Tekstit rakentavat kokonaiskuvaa Merikarjalan ylirajaisen kulttuurin merkityksestä osana Karjalaa, Suomea ja Itämeren aluetta.

Teos sisältää seuraavat tutkimusartikkelit:

Anu Koskivirta ja Pekka Suutari: Merikarjalan idea
Maria Lähteenmäki: Terijoen rajaseudun rauhaton rannikko
Yrjö Kaukiainen: Itäinen Suomenlahti – monikulttuurinen sisämeri
Hannu Rastas ja Marjatta Haltia: Teollistumisen vaiheita Viipurin kainalossa
Maijaliisa Kalliomäki: Pakkotyötä ja vorniekkoja, taiteilijoita ja poliitikkoja – Pietarin vaikutus Merikarjalan itäosassa
Hannu Rastas: Johanneksen Kirjolan hovi Nobel-suvun aikana (1894–1944)
Martti Kosonen: Uuraan uhmakkaat lastaajat – Historiankirjoituksen vinoumat aikalaislähteiden valossa
Saijaleena Rantanen: Viipurin työväenyhdistys kulttuuritoimijana 1900-luvun alussa
Pirkko Kanervo: Merikarjalan kapinaviikoilta 1918
Paula Penttilä ja Elina Seppälä: Kotipuutarhani on turvani – Marttatyö Viipurinlahden läntisellä rannikkoseudulla 1899–1949
Riho Grünthal: Kielellinen Merikarjala.

Teos sisältää myös seuraavat tietolaatikot: Jukka Illman: Alussa oli meri, Virpi Huhtanen: Meri ol mei pelto.