Fredrika Runeberg oli käytännön ihminen. Hän ompeli kokeeksi Topeliusten vinoraitalippumallin, ja kirjoitti sitten Topeliukselle: ”Nimittäkää sitä sitten vaikka ’naisten juoneksi’, ’räätälinviisaudeksi’ tai miten Herra Professori vain haluaa, mutta minun on kuitenkin sanottava, että mieleeni nousi epäily, olisiko tuo kaunis lippu oikein käytännöllinen. Reunat tulevat viistoon, ommeltaessa sitä on vaikeaa päärmätä, ja langat vetävät vinoon.” Kirjeeseen Fredrika Runeberg liitti mukaan malliompeleensa.

Siniristilippu liehuu saloissa 20 päivänä vuodessa. Nuo päivät kertovat kansallisesta historiastamme ja kulttuuristamme. Ne muistuttavat historian tapahtumista ja ihmisistä, liputtavat iloa ja surua, suomalaista kulttuuria ja kunniaa.

Pekka Haavisto pysähtyy teoksessaan kunkin liputuspäivän kohdalle, ja miettii mitä ne nykyihmiselle merkitsevät. Keitä muistamme, ketkä olemme jo unohtaneet? Millaista tarinaa haluamme Suomesta kertoa? Entä onko Suomen lippu huomaamattamme viety sellaisten asioiden symboliksi, jotka murtavat kansallista yhtenäisyyttämme?

Lipunnosto on myös nojatuolimatka, joka kulkee historiassa ja nykyajassa, omakohtaisessa ja yleisessä. Se vie lukijan niin Dag Hammarskjöldin koneen hylylle, Lucinda Hagmanin naisvoimaa uhkuvaan puhetilaisuuteen kuin Snellmanin Saima-lehden toimitukseen. Teos katsoo paitsi menneisyyteen, myös siihen, mille Suomi liputtaa seuraavat sata vuotta.

Pekka Haavisto on poliitikko, kansanedustaja ja Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja. Hän on työskennellyt monissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, mm. EU:n erityisedustajana ja YK:n neuvonantajana. Haavisto on toiminut myös ministerinä sekä vihreiden ja Euroopan vihreän puolueen puheenjohtajana ja ulkoministerin erityisedustajana rauhanvälityksessä. Haavisto oli presidenttiehdokkaana vuonna 2012.